Sauna paloi Pertunmaalla lauantain vastaisena yönä – Kesäasukkaat huomasivat tuhon vasta aamulla

Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi kytevän raunion sammuttaminen.

Tuija Pauhu

Sauna paloi Pertunmaalla lauantain vastaisena yönä – Kesäasukkaat huomasivat tuhon vasta aamulla

Pertunmaalla paloi lauantain vastaisena yönä pieni saunarakennus. Pelastuslaitos sai hälytyksen pienestä rakennuspalosta aamulla ennen kello yhdeksää.

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin kolme kilometriä Pertunmaan taajamasta Kuorttiin päin.

Päivystävä palomestari Jari Iskanius Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että saunarakennus ehti palaa täysin ennen kuin paloa edes huomattiin.

Lähettyvillä olevassa päärakennuksessa nukkuneet mökin omistajat huomasivat tuhon vasta aamulla ja tekivät hätäilmoituksen. Iskanius toteaa, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Pelastuslaitos sammutti paikalla palon jäljiltä kyteneen raunion, kasteli paikan ja varmisti, ettei palo leviä lähimaastoon.

Iskanius arvioi, että palo on syttynyt aamuyön tunteina. Syttymissyy on täysi arvoitus. Palossa ei sattunut henkilövahinkoja.