Ensi-iltaelokuvat tuovat silmien eteen kauniita luontokuvia Saimaalta, karmivaa Stephen Kingiä ja nostalgista supersankarimenoa — lue kriitikon arviot

Ensi-iltaan tulee kolme keskinkertaista elokuvaa.

Citizen Jane Productions

Emika tutustuu Saimaan maisemiin läpi vuoden.
Emika tutustuu Saimaan maisemiin läpi vuoden.

Saimaannorpan reviirillä

Vedenneito (Suomi, 2019)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario.

Kesto: 71 min. Sallittu.

Petteri Saario on vanginnut paljon hienoja luontokuvia.

13-vuotias Emika ja hänen serkkunsa Antti viettävät aikaa Saimaalla. Tarkastellaan ympäröivää luontoa, puhutaan asioista jotka mietityttävät ja odotetaan kovasti, että nähtäisi saimaannorppa.

Vedenneito on nuorille suunnattu luontoelokuva, joka seuraa retkeilevää pääkaksikkoa vuoden ajan. Dokumentti tuntuu hyvin ajankohtaiselta aikana, jolloin uusi sukupolvi on noussut suomalaisen luonnonsuojelun äänitorveksi.

Keskusteluissa käydään läpi myös kahdeksasluokkalaisen ajatusmaailmaa. Erilaisuudesta puhutaan katsellen suomalaisessa sorsaporukassa lilluttelevaa mandariinisorsaa. Filosofointi ei ole hienovaraisinta, mutta ainakin sanat tuntuvat aidosti teini-ikäisen suusta tulevilta.

Lähinnä ihmisen ja luonnon suhdetta lukuisissa dokumenttielokuvissaan kuvannut Petteri Saario on vanginnut paljon hienoja luontokuvia. Nämä voisivat olla kuitenkin melko irrallisia, ellei vuodenaikojen vaihtumisella ja nuoren tytön ajatuksilla saataisi kehitettyä edes heppoinen rakenne kauniille kuvilla.

Toiveikas norpan bongailu virittää jonkinlaisen jännitteen.

Toisinaan tuntuu, että Saario on halunnut kovasti elokuvan näkökulmalla luoda yhteyden luonnon ja nuorison välille. Siksi elokuva ajoittain tuntuu hieman setämäiseltä selittämiseltä siitä, kuinka ”cool” luonto voi olla.

Ilmeisesti amerikkalaisen elokuvasäveltäjä Thomas Newmanin diskografiaa tarkasti tutkineen Markku Kanervan musiikki onnistuu loihtimaan hetkiin ajoittain taianomaista tunnelmaa.

Pahimmillaan musiikki kalskahtaa hyvin pahasti yritysvideon sieluttomalta taustaraidalta.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Hienot maisemat. Nuoret kuulostavat aidoilta.

Huonoa: Hutera rakenne. Tuotannoltaan epätasainen.

Erityistä: Kuvattu Saimaan vesillä ja Savonlinnassa.

Taas noustaan haudoista

Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary, Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Kevin Kölsch, Dennis Widmyer. Käsikirjoitus: Jeff Buhler.

Rooleissa: Jason Clarke, Amy Seimetz, John Lithgow, Jeté Laurence, Hugo Lavoie, Lucas Lavoie.

Kesto: 101 min. K-16.

Kerry Hayes

Louis (Jason Clarke) ja Jud (John Lithgow) joutuvat maksamaan huonoista päätöksistään kirotulla hautausmaalla.
Louis (Jason Clarke) ja Jud (John Lithgow) joutuvat maksamaan huonoista päätöksistään kirotulla hautausmaalla.

Perhe muuttaa uuteen taloon. Vieressä on kirottu hautausmaa, joka herättää kuolleita henkiin. Tragedia + huonoja päätöksiä = karmivuutta.

Stephen Kingin kirjoja on tehty elokuviksi jo pitkään, ja usein hyvin vaihtelevin lopputuloksin. Oikeasti loistavat King-filmatisoinnit voi laskea yhden käden sormilla. Nyt tuntuu siltä, että uusi sukupolvi on löytämässä karmivuuden kummisedän tarinoita, ja Hollywood on kärkkäästi apajilla.

Sen sijaan, että dramatisoitaisiin lukuisia koskemattomia Kingin tekstejä, kuljetaan turvallisempaa reittiä ja uudelleenlämmitetään 30 vuoden takaisia filmejä.

Tässä tapauksessa se ei juurikaan haittaa. Alkuperäinen elokuva toimii tänä päivänä lähinnä 1980–1990-lukujen taitteen estetiikan ja kolmevuotiaan Miko Hughesin karmivan roolisuorituksen ansiosta. Ajan hammas on nakertanut synkkään tarinaan pari hassua reikää.

Uusintaversio haluaa todistaa taas, että kyseessä on mahdollisesti Kingin tarinoista synkin. Se on läpeensä murheellisen epätoivon kyllästämä kertomus, jossa yliluonnollisen elementin tarvitsee vain hieman osoittaa ihmisiä hulluuden polulle.

Ohjaajat Kevin Kölsch ja Dennis Widmyer onnistuvat pääpiirteittäin. Kiitos Jason Clarken vahvan roolisuorituksen, pääsee katsoja kiemurtelemaan seuratessaan murenevaa mieltä.

Valitettavasti vahva tunnelma ja psykologia tekevät lopulta tilaa väkivaltaiselle uhalle ja juoniaukoille.

Pari muutosta alkuperäiseen tarinaan tarjoavat piristystä, mutta on kiistanalaista tekevätkö ne elokuvasta parempaa.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Karmiva tunnelma. Hyvät näyttelijät.

Huonoa: Turvautuu lopussa kaikista kuluneimpiin temppuihin.

Erityistä: Elokuvan kissanäyttelijöillä oli omat asuntovaununsa sekä rentoutumis- ja leikkialue ottojen välillä.

Voimafantasia pelleilee sankaruudella

Shazam! (Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: David F. Sandberg. Käsikirjoitus: Henry Gayden.

Rooleissa: Zachary Levi, Mark Strong, Michelle Borth, Djimon Hounsou, Jack Dylan Grazer, Adam Brody.

Kesto: 132 min. K-12.

Warner Bros. Pictures

Shazamin (Zachary Levi) raamikkaan sankarin kehossa on oikeasti 14-vuotias Billy. Onneksi apuna on supersankaritarinat tunteva Freddy (Jack Dylan Grazer).
Shazamin (Zachary Levi) raamikkaan sankarin kehossa on oikeasti 14-vuotias Billy. Onneksi apuna on supersankaritarinat tunteva Freddy (Jack Dylan Grazer).

Supersankarielokuvat elävät parhaillaan todellista kukoistuskauttaan. Tästä viestinee se, että huhtikuussa niitä saadaan valkokankaille kolme kappaletta, eikä edellinen ole edes poistunut teattereista.

Onneksi elokuvat ainakin edustavat hyvin erilaisia näkökulmia sankarimyytteihin. Shazam on kevään sankareista ladattu eniten sinisilmäisellä positiivisuudella.

Alun perin Kapteeni Marvel -nimellä tunnettu Shazam-hahmo sai alkunsa 1940-luvun alussa, Teräsmiehen suosion vanavedessä. Hahmo edustaakin viattomampaa aikaa. Tällöin sarjakuvalehdet oli suunnattu täysin pojille.

Siksi sankarin syntytarina on räätälöity täydellisesti kutkuttamaan pikkupoikien voimafantasioita. Taikasanalla tarinan keskushenkilö, 14 -vuotias Billy Batson (Asher Angel), muuttuu supervoimat omaavaksi aikuiseksi mieheksi.

Elokuva ymmärtää täydellisesti, kuinka hupsu alkuasetelma on, ja muuttaa tämän vahvuudekseen.

Shazam on vahvimmillaan silloin, kun kyseessä on steroideilla pumpattu Big – isoksi yhdessä yössä -pastissi. Se mietonee hetkinä, jolloin tuntee pakkoa käydä läpi supersankarielokuvan vaatimia kuvioita pahiksensa Tohtori Thaddeus Sivanan (Mark Strong) kanssa.

Shazamin (Zack Levi) ja tämän parhaan kaverin Freddyn (Jack Dylan Grazer) välisiä vuorovaikutuksia olisi voinut seurata ilman maailmaa mullistavia juonivälineitäkin.

Nokkelien konseptien kauhuelokuviin erikoistunut David F. Sandberg tuntuu olevan innoissaan mahdollisuudesta irrotella kevyemmän materiaalin kanssa. Lopputuloksessa tuntee kaikuja 1980-luvun nuorten elokuvista, joissa rämäpäisyys ja lapsenomainen viattomuus kohtasivat kutkuttavin lopputuloksin.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Poikamainen huumori. Supervoimista koituvat kommellukset.

Huonoa: Perinteiset superpahisjuonikuviot.

Erityistä: Kapteeni Marvel aloitti seikkailunsa 1940-luvulla Fawcett Comicsin julkaisemana, mutta joutui lopettamaan DC Comics -kustantamon syytettyä hahmoa Teräsmiehen matkimisesta.

Uusimmat uutiset