Repovedellä käyntimäärä laski hieman, kaikissa kansallispuistoissa nousua

Viime vuonna Repovedellä oli 126 600 kävijää.

Jussi Lopperi

Repoveden uusi riippusilta saatiin käyttöön marraskuussa.
Repoveden uusi riippusilta saatiin käyttöön marraskuussa.

Suomen kansallispuistojen käyntimäärä kasvaa Metsähallituksen mukaan edelleen, mutta Repovedellä käyntejä oli viime vuonna vähemmän kuin vuonna 2018.

Viime vuonna Repovedellä oli 126 600 kävijää ja vuotta aiemmin 134 000. Molempina vuosina Repovesi oli käyntimäärillä mitattuna Suomen seitsemänneksi suosituin kansallispuisto.

Eniten kävijöitä oli Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, jossa heitä oli viime vuonna 561 200. Pääset kaikkiin käyntimääriin tästä.

Neitvuoren retkikohteeseen Mikkelin Anttolassa tehtiin 13 200 käyntiä. Edellisenä vuonna määrä oli 13 000.

Kansallispuistoihin tehtiin viime vuonna noin 3,2 miljoonaa käyntiä, mikä merkitsee kahden prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Nousu on jatkunut Metsähallituksen mukaan jo yli 15 vuotta.