Mikkelin torin esiintymislavan suunnitelmat etenevät — Kelloa ei torille näillä näkymin ole tulossa

Esiintymislava sijoitetaan kaupungintalon puoleiseen reunaan, Maaherrankadun viereen. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina kokouksessaan.

Lavan kustannukset ovat noin 130 000 euroa. Havainnekuva torin esiintymislavasta. 
Lavan kustannukset ovat noin 130 000 euroa. Havainnekuva torin esiintymislavasta. 

Mikkelin torille tulee tämän vuoden aikana esiintymislava, jos kaupunginhallitus hyväksyy maanantain kokouksessaan lavan suunnitelmat.

Torille rakennetaan noin 80 neliön suuruinen, purjekankaalla katettu esiintymislava. Lavan ja portaiden verhouksena on graniitti ja sen pilarit maalataan tummanharmaiksi. Katos rakennetaan luonnonvalkoisesta purjekankaasta ja lavan pinta puusta. Sen kustannukset ovat noin 130 000 euroa.

Lava sijoitetaan kaupungintalon puoleiseen reunaan, Maaherrankadun viereen. Lava on käytännössä rakennettava tänä vuonna, sillä Mikkelin kaupunginvaltuusto on myöntänyt määrärahat lavaa varten tälle vuodelle eikä rahojen käyttöaikaa voi siirtää.

Hanketta varten pyydettiin myös lausuntoja eri organisaatioilta. Museovirasto ja ely-keskus suhtautuvat hankkeeseen myönteisesti. Nuorisovaltuusto sen sijaan kyseenalaisti hankkeen tarpeellisuuden ja piti suunniteltua lavaa liian pienenä. Alkuperäisissä suunnitelmissa lava olikin isompi.

Torikello jää tulevaisuuteen

Viime talvena torin esiintymislavan rakentamisen lisäksi puhuttiin myös torikellosta. Moni kaupunkilainen toivoi torille kelloa.

Kellosta ei kuitenkaan puhuta mitään kaupunginhallituksen esityslistan kohdassa, jossa päätetään esiintymislavasta.

Kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä muistuttaa, että kello-asia ei varsinaisesti ole koskaan ollut mukana esiintymislavahankkeessa. Sitä on kyllä pohdittu, mutta sopivaa toteuttamistapaa ei ole löytynyt.

— Sitäkin täytyy miettiä, olisiko kello perinteinen viisarikello vai digitaalinen kello. Yksi vaihtoehto olisi myös näyttö, jossa näkyisi kello ja ilmoituksia kaupungin tapahtumista, Riihelä sanoo.

— Se, että kello ei tule nyt, ei tarkoita sitä, ettei se tulisi koskaan.

Myös uusi esiintymislava itsessään asetti kellolle rajoitteita. Käytännössä kellolle ei ole tilaa melko matalan lavan rakenteissa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat