Yksi ihminen kuoli Rantakylän rivitalopalossa — Katso video sammutustöistä

Palo alkoi asunnosta, joka tuhoutui täysin, jopa katto romahti alas. Muut asunnot kärsivät merkittäviä savu- ja vesivaurioita.

Yksi ihminen kuoli Rantakylän rivitalopalossa — Katso video sammutustöistä

Rantakylän tulipalossa kuoli yksi ihminen perjantai-iltana, poliisi tiedottaa. Palo syttyi Kallionsivulla seitsemän huoneiston rivitalossa.

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksen mukaan kuollut on mieshenkilö. Vainajan henkilöllisyys ei ole vielä poliisin tiedossa.

Tulipalossa tuhoutui yksi asunto täysin. Muut asunnot kärsivät merkittäviä savu- ja vesivaurioita, varsinkin kaksi viereistä asuntoa.

Palo sai alkunsa huoneistosta, josta vainaja löytyi. Palo oli raju, sillä asunnosta romahti kattokin alas.

Sammutustehtävät jatkuivat paikalla noin kello 21:een asti, jonka jälkeen yksi pelastuslaitoksen yksikkö jäi hoitamaan jälkivartiointia. Poliisi on eristänyt alueen.

Poliisi kertoo, että se käynnistää myöhemmin yhdessä paloviranomaisten kanssa palosyyntutkinnan.

Ilmoituksen hätäkeskukselle teki yksityishenkilö noin kello 17.30. Talon asukkaat olivat tulleet itse ulos asunnoista. Kaikille etsitään sijaismajoitus yhteistyössä kaupungin kanssa.

Talo oli rakennettu vuonna 1984.

Uutista on täydennetty 3.11. kello 20.29 ja 21.53.

Luetuimmat