Harakka juuttui omakotitalon piippuun Mikkelissä — pelastuslaitos joutui luovuttamaan ja siirtämään vastuun nuohoojalle

Ei-rauhoitetun ja luonnonvaraisen eläimen takia ei kannattanut ruveta rikkomaan talon rakenteita.

Marjo Latvanen

Kynnys kutsua pelastuslaitos eläintehtävää suorittamaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana madaltunut. Pelatuslaitos suorittaa tehtäviä mahdollisuuksien mukaan.
Kynnys kutsua pelastuslaitos eläintehtävää suorittamaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana madaltunut. Pelatuslaitos suorittaa tehtäviä mahdollisuuksien mukaan.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai sunnuntai-iltana eläimenpelastustehtävän, jossa harakka oli juuttunut mikkeliläisen omakotitalon piippuun.

Pelastusyrityksistä huolimatta lintua ei saatu vapautettua pulasta. Tehtävä päätettiin jättää nuohoojan ratkaistavaksi.

— Paikka oli sen verran hankala, eikä ollut välineistöä, jolla olisi päästy riittävän syvälle rikkomatta rakenteita, kertoo päivystävä palomestari Joni Himberg Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
— Yritys oli kova, mutta konstit yksinkertaisesti loppuivat kesken.

Pelastushenkilöstö olisi joutunut rikkomaan rakenteita linnun pelastamiseksi, mutta ei-rauhoitetun ja luonnonvaraisen eläimen vuoksi tähän ei ryhdytty.
— Nuohoojalla on erikoisvälineet, joiden avulla linnun voi saada pois, uskoo Himberg.