Mikkelin keskussairaalassa oli potilaita hengenvaarassa Soneran ongelmien vuoksi

Johtajaylilääkäri Kati Myllymäki kertoo, ettei Soneran luoteta jatkossa – avainhenkilöille hankittiin jo tiistaina DNA-liittymät.

Vesa Vuorela

–Katastrofista oli kyse, kun leikkaavia lääkäreitä ei saada leikkaussaliin ja niin edelleen, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kati Myllymäki sanoo.
–Katastrofista oli kyse, kun leikkaavia lääkäreitä ei saada leikkaussaliin ja niin edelleen, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kati Myllymäki sanoo.

Mikkelin keskussairaalassa oli oikeasti potilaita hengenvaarassa tiistaina aamupäivällä, kun Soneran puhelinverkko lopetti toimintansa.
Ongelmat alkoivat jo aamuviideltä ja häiritsivät toimintaa ainakin puoleenpäivään saakka. Käytännössä ihmisten välinen kommunikointi oli lähettien varassa, kun piti hälyttää lääkäriä sairaalan toisesta kulmasta toiseen. Lähetteinä sukkuloivat muun muassa sairaanhoitajat.

– Se oli järkyttävää. Aikaisin aamulla havaittiin, ettei takapäivystäjiä saada puhelimella kiinni. Saivat nukkua rauhassa, vaikka sairaalassa oli kovasti hoitotyötä vailla lääkäriä.

–Katastrofista oli kyse, kun leikkaavia lääkäreitä ei saada leikkaussaliin ja niin edelleen, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kati Myllymäki sanoo.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Mikkelin keskussairaala joutui puhelinmottiin Soneran ongelmien vuoksi. Se oli kuitenkin viimeinen kerta ainakin sairaalan avainhenkilöiden osalta.

– Kaikille avainhenkilöille hankittiin päivän aikana DNA-liittymät. Kevään aikana koko sairaala siirtyy lisäksi viranomaisten VIRVE-verkkoon, joten kaikkien osalta ongelmat päättyvät Soneran suhteen.

– Ihmisten henki oli oikeasti vaarassa, vaikka sairaalan kuulutuslaitteet ja lankapuhelimet olivat apuna.

Myllymäen mukaan tilanne osoitti, kuinka riippuvainen sairaalan henkilökunta on tavoitettavuuden suhteen kännyköistä.

Myllymäki oli lievästi kuvattuna tuohtunut Soneran tavasta informoida ongelmista - ei mitään tietoa kestosta tai muusta internetissä.

Hirtehishuumoria oli ripaus tarjolla tiistai-iltana, kun Mikkelin keskussairaalan auditoriossa järjestettiin Myllymäen emännöimä keskustelutilaisuus aiheesta, onko sairaalassa vaarallista.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.