Kaksi henkilöä otettu kiinni liittyen Puumalan leirintäalueen epäiltyyn henkirikokseen – Toinen vangittu epäiltynä taposta

Epäiltyjä on kuultu useita kertoja, ja poliisille on jo muodostunut kuva tapahtumista.

Vesa Vuorela

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että epäillyt otettiin kiinni viime viikolla.
Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että epäillyt otettiin kiinni viime viikolla.

Mikkelin poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä liittyen Puumalassa viime kesänä tapahtuneeseen epäiltyyn henkirikokseen.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että epäillyt otettiin kiinni viime viikolla ja heitä on kuultu useita kertoja. Toinen epäillyistä on vangittu Etelä-Savon käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin epäiltynä taposta. Toista epäiltyä ei ole esitutkinnan tässä vaiheessa esitetty vangittavaksi.

Epäillyt tekijät ovat syntyneet 90-luvulla ja uhri 70-luvulla. Tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen kertoo, että epäillyt ja uhri tunsivat toisensa ennalta, mutta eivät olleet sukua. Epäillyillä ei ole merkittävää rikostaustaa.

Henkirikoksen epäillään tapahtuneen sisätilassa leirintäalueella heinäkuussa.

Poliisille on jo muodostunut tapahtumista kuva, jota pyritään edelleen tarkentamaan kuulusteluilla ja muilla tutkintakeinoilla.

Asiassa tulee nostaa syyte elokuun loppuun mennessä.

Poliisi tiedotti viime viikolla, että epäilee miehen kuolleen henkirikoksen uhrina leirintäalueella Puumalassa viime heinäkuussa. Tapausta tutkittiin aluksi normaalina kuolemansyyn selvittämisenä, mutta myöhemmin tutkintaa alettiin tehdä epäiltynä henkirikoksena, tarkemmin sanoen tappona.

Juttuun päivitetty kello 10.48 epäiltyjen ja uhrin suhde ja että epäilty rikos tapahtui sisätiloissa.