Kevään ensimmäisissä sähköisissä yo-kokeissa vältyttiin ongelmilta Mikkelissä — Otavan opiston nettilukiolaisen Salla Hiltusen läppäri ja kielipää toimivat kuten pitikin

Saimaa-stadiumin muokkaaminen koetilaksi vaatii lukuisten ihmisten kahden päivän työn.

Vesa Vuorela

Otavan opiston nettilukion opiskelija Salla Hiltunen saapui kirjoituksia varten Mikkeliin Jyväskylästä.
Otavan opiston nettilukion opiskelija Salla Hiltunen saapui kirjoituksia varten Mikkeliin Jyväskylästä.

Mikkelin Saimaa-stadiumille rakennetussa väliaikaisessa narikassa on vielä viitisentoista takkia torstai-iltapäivällä puoli kahden aikaan.

Se tarkoittaa, että stadiumin kiipeilyseinän lohkoon pystytetyssä koesalissa huhkitaan vielä lyhyen kielen ylioppilaskokeen parissa.

Otavan opiston nettilukion opiskelija Salla Hiltunen, 18, lusikoi jo proteiinirahkaa stadiumin aulassa. Hän poistui lyhyen espanjan kokeesta heti kello 12:lta, kun kokeen vaadittu vähimmäisaika tuli täyteen.

— Saatuani kokeen valmiiksi selasin sitä, että jäikö minulta jotakin tekemättä, Hiltunen kertoo.

Sekä kuuntelut että kirjoitelmat tuntuivat hänestä todella helpoilta. Oma läppäri ja sähköinen koeympäristökin toimivat juuri niin kuin piti.

Mikkelissä selvittiin ongelmitta

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat tiistaina äidinkielen lukutaidon kokeella. Kokeen alku viivästyi teknisten ongelmien takia monella paikkakunnalla, esimerkiksi Kouvolassa ja Helsingissä.

Mikkelissä teknisiltä ongelmilta vältyttiin sekä tiistaina että torstaina.

— Tiistaina yleisin ongelma taisi olla se, että verkkoyhteys katkeili ja joidenkin opiskelijoiden piti käynnistää tietokone uudestaan. Koneet kuitenkin tallentavat vastaukset automaattisesti, ja opiskelijalle annetaan kokeen suorittamiseen lisäaikaa uudelleenkäynnistyksen takia, kertoo Mikkelin lukion apulaisrehtori Erkki Salmela.

Kun kyse on teknisistä laitteista ja inhimillisestä toiminnasta, ongelmia voi ilmetä. — Jari Tuomenpuro

Mikkelin lukion rehtori Jari Tuomenpuro ei yllättynyt siitä, että joillakin paikkakunnilla tietotekniikka tökki.

— Kun kyse on teknisistä laitteista ja inhimillisestä toiminnasta, ongelmia voi ilmetä, Tuomenpuro sanoo.

Saman katon alla stadiumilla

Tänä keväänä kaikki yo-kokeet suoritetaan koko maassa sähköisesti. Mikkelissä uutta on myös se, että kaikki kokeet tehdään Saimaa-stadiumilla. Viime syksynä kokeita suoritettiin sekä stadiumilla että muissa paikoissa.

Kokeen tekevät samassa tilassa Mikkelin lukion keskustan ja Ristiinan toimipisteiden, Mikkelin etä- ja aikuislukion sekä Otavan opiston eli Otavian nettilukion kokelaat.

Ennakkovalmistelut vaativat nyt paljon töitä. — Erkki Salmela

Tiistaiseen lukutaidon kokeeseen oli ilmoittautunut 310 kokelasta, torstain lyhyen kielen kokeeseen reilut 30.

Paperipinot vaihtuivat sähköjohtoihin

Sähköiset kirjoitukset vaativat etukäteen kahden päivän urakan, jossa Saimaa-stadiumin, IT-ryhmän, Etelä-Savon ammattiopiston ja lukioiden henkilökunta valmistelevat tilat opiskelijoita varten ja virittävät salin täyteen netti- ja sähköpiuhoja.

— Jos vertaa entisajan systeemiin, jossa jaettiin papereita pöydälle, niin ennakkovalmistelut vaativat nyt paljon töitä, Salmela kertoo.
Salmela on silti tyytyväinen stadiumin tiloihin ja eri järjestäjätahojen yhteistyöhön.

Kolme viikkoa asuntolassa

Yo-kirjoitukset kestävät yhteensä kolme viikkoa, maaliskuun viimeiselle viikolle asti. Salla Hiltunen asuu sen ajan Otavan opiston asuntolassa ja matkustaa vain viikonlopuiksi kotiinsa Jyväskylään.

Perjantaina luvassa on reaaliaineiden kokeita, Hiltusella psykologia.

— Ensimmäinen koe jännitti, nämä muut eivät enää, Hiltunen sanoo.

Fakta: Lukioiden ensisijaiset hakijat kevään 2019 yhteishaussa

Mikkelin lukio, keskustan toimipiste: 255

Mikkelin lukio, Ristiinan toimipiste: 19

Pieksämäen lukio: 65

Mäntyharjun lukio: 45

Kangasniemen lukio: 18

Juvan lukio: 15