Anttolan koululle perustettiin sisäilmatyöryhmä — Syynä oireilu Anttola-talossa

Anttolan koulu on tällä hetkellä väistötiloissa parakeissa sekä Anttola-talolla.

Vesa Vuorela

Anttola-talolla on tehty tänä vuonna erilaisia korjauksia. Kuvassa korjataan kesällä tapahtuneen vesivahingon vaurioita.
Anttola-talolla on tehty tänä vuonna erilaisia korjauksia. Kuvassa korjataan kesällä tapahtuneen vesivahingon vaurioita.

Anttolan koululle on perustettu oma sisäilmatyöryhmä. Syynä ovat oireet, joita osa Anttola-talon käyttäjistä on rakennuksessa saanut.

Sisäilmatyöryhmä päättää tiloissa tehtävistä selvityksistä ja tutkimuksista, korjaustoimenpiteistä ja seurantatoimista sekä seuraa toimenpiteiden toteutusta.

Anttolan koulu on tällä hetkellä väistötiloissa parakeissa sekä Anttola-talolla. Uuden yhtenäiskoulun tilojen on tarkoitus valmistua viimeistään kevään 2020 lopulla. Uusi koulu kootaan elementeistä, joista kaupunki on pyytänyt tarjouksia joulukuun puoliväliin mennessä.

Anttola-talolla on tehty korjauksia

Osa uuden koulun toiminnoista on kuitenkin tarkoitus pitää Anttola-talolla, sillä esimerkiksi kaikki opetustilat eivät mahdu suunniteltuun uuteen kouluun.

Anttolan aluejohtokunnan mukaan Anttola-talon sisäilmatietojen vuoksi koulun kokoon liittyvä kysymys on otettava uudelleen käsittelyyn.

Anttola-talolla tehtiin sisäilmatutkimus vuoden 2018 alussa, eikä tutkimuksissa havaittu isoja yksittäisiä tekijöitä, jotka heikentäisivät sisäilman laatua.

Rakennuksesta löytyi kuitenkin kuitulähteitä ja joitain epätiiveyskohtia. Kaupungin tiedotteen mukaan osa näihin asioihin liittyvistä korjauksista on tehty ja osa tullaan korjaamaan käyttäjien kannalta sopivana ajankohtana. Myös kesällä tapahtunut vesivahinko on saatu korjattua.

Lisäksi osassa Anttola-koulun tiloja tehdään vielä muun muassa olosuhdemittauksia (huoneilman lämpötila ja hiilidioksidi) sekä ilmanvaihdon toimivuuteen liittyviä tarkastuksia.