Tilaajalle

Näin Essote yrittää saada tänä vuonna yli 5 miljoonaa euroa säästettyä — Ainakin Essote säästää sijaiskuluissa, yrittää hankkia lääkkeitä entistä halvemmalla, purkaa vammaispalvelujen laitoshoitoa, vähentää lastensuojelun ostopalveluja ja tiivistää tilojaan

Essote on listannut joitain tänä vuonna tehtäviä toimia, joilla se yrittää saada säästöön 5,4 miljoonaa euroa. Essoten hallitus äänesti torstaisessa kokouksessaan jäsenkuntiensa maksuosuuksien tasosta.

Vesa Vuorela

Vaikeassa taloustilanteessa painiva sote-kuntayhtymä yrittää etsiä säästöjä kaikkialta toiminnastaan. Esimerkiksi Essoten sairaalapalveluissa kontrolloidaan kalliiden lääkkeiden käyttöä säästöjen saamiseksi. Essote yrittää saada samat lääkkeet entistä halvemmalla kilpailutusten ja yhteistyön avulla.

Sote-kuntayhtymän Essoten hallitus tarkensi torstaisessa kokouksessaan joulukuussa hyväksyttyä talous- ja muutosohjelmaansa. Hallitus päätti, että jäsenkuntien kanssa käytävien neuvottelujen lähtökohtana on, että kuntien maksuosuuksien tasoa nostetaan 325,2 miljoonaan euroon. Summa koostuu tilinpäätöksen 2018 tasosta, jota on korotettu 1,7 prosenttia.