Puhdistamoinvestointi saatava halvemmaksi — Mikkeli selvittää jätti-investoinnin nykyvaiheen vaikutusta kaupungin kokonaistalouteen

Mikkelin poliittinen johto pani vesiliikelaitoksen etsimään kustannussäästöjä. Kustannustason nousu valkeni, kun vesiliikelaitos avasi pääurakan tarjoukset. Summia ei kerrota, mutta urakkataso uhkaa mennä useita miljoonia pitkäksi.

Jaakko Avikainen

Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo tulee Metsä-Sairilaan kallion sisään. Puhdistamoluolan louhinta on valmistunut.
Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo tulee Metsä-Sairilaan kallion sisään. Puhdistamoluolan louhinta on valmistunut.

Mikkelin kaupunki pyrkii saamaan menossa olevan uuden jätevedenpuhdistamon hankkeen kustannustasoa pienemmäksi.
Kaupunginhallitus tarkasteli maanantaina koko investointia ja evästi vesiliikelaitoksen johtoa hakemaan alempaa kustannustasoa.


Puhdistamohanketta edistetään suunnitellusti ja sovitun aikataulun mukaisesti. Kustannuksia on kuitenkin saatava pienemmiksi.

Ylitystason suuruus yllätti näin lyhyellä aikavälillä. Markku Aholainen

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Aholainen (sd.) sanoo, että kustannustarkastelu koskee sekä parhaillaan menossa olevaa pääurakkaa että edessä olevia investointeja.
Samalla tehdään arviota siitä, miten tilanne heijastuu kaupungin kokonaistalouteen.

Luottamusjohtoa informoitiin puhdistamon pääurakan ennakoitua suuremmista kustannuksista viime vuoden lopulla.
Maanantain käsittely oli hallituksessa jo toinen kerta. Ensi kerran asiaa perkasi kaupungin talousjohto, nyt toisen kerran vesiliikelaitoksen johto.

Tilanne nousi keskusteluun, kun vesiliikelaitos havaitsi, että pääurakan tarjousten loppusummat nousivat odotettua korkeammiksi.


Kyse on useasta miljoonasta eurosta. Summia ei ole kerrottu, koska urakkakäsittely on vielä kesken.
— Lukuja ei voi avata kilpailutilanteen vuoksi, mutta voi sanoa, että ylitystason suuruus yllätti näin lyhyellä aikavälillä, sanoo Aholainen.


Paineet taloutta kohtaan selvitetään


Aholaisen mukaan selvitykset tyydyttivät luottamusjohtoa tässä vaiheessa. Jatkossa kustannustason tarkastelu on vesiliikelaitoksen johdon ja johtokunnan asia.
Aholaisen mukaan liikelaitoksen johdolla on poliittisen johdon luottamus.
— Kyllä on. Olisi poikkeuksellista, jos ei olisi. Tiedonkulkuun on kuitenkin jatkossa kiinnitettävä huomiota.
Kustannusten arviointi on normaalia urakkavaiheen toimintaa. Aholaisen mukaan poikkeavista taloustarkasteluista tai sisäisestä tarkastuksesta ei ole kyse.

Mikkeli myös selvittää, mitä jätevedenpuhdistamon kustannustaso vaikuttaa kaupungin kokonaistalouteen. Tämän tekee kaupunginhallitus. Viime kädessä päätökset tekee valtuusto.


Puhdistamohankkeen kokonaiskustannukset liikkuvat 45 miljoonan euron tienoilla. Pääurakan oli määrä maksaa 17—20 miljoonaa euroa.
Aholaisen mukaan on tutkittava ennen muuta se, mitä mahdollisia paineita puhdistamohanke tuo kaupungin talouden tasapainotustoimiin. Hän ei vielä arvioi esimerkiksi sitä, onko luvassa jotain uusia säästöjä.
— En ota vielä kantaa, mutta ylivoimaisia muutoksia vesilaitos ei tuo nykytilanteeseen.


Vesimaksuihin ei suunnitella tasokorotuksia


Talouden kokonaistilannetta puidaan tasapainotustoimia valmistelevassa kaupunkirakennetyöryhmässä.


Puhdistamo tuo lisäpaineita vakautukseen, mutta Aholaisen mukaan ei esimerkiksi uusia vesi- ja jätevesimaksujen taksakorotuksia.
— Ne taksat, jotka on sovittu, riittävät vesilaitoksen taloudelle.

Puhdistamohankkeeseen ei kerätä puskureita tasokorotuksilla, sanoo Aholainen.
Kaupunginhallitus totesi myös, että uusi puhdistamo on kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeinen hanke.
Putsari on osa laajempaa kiertotalouden strategiaa, jota kaupunki toteuttaa Metsä-Sairilan alueella.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.