Essoten alueella kolme uutta koronatartuntaa keskiviikkona – Noin 500 altistunutta on pääosin tavoitettu ja asetettu karanteeniin

"Tautia rajoittavat toimenpiteemme alkavat purra", sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Taru Hokkanen

Essote tiedottaa. että tartunnat on löydetty aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Kuvassa on Mikkelin keskussairaala.
Essote tiedottaa. että tartunnat on löydetty aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Kuvassa on Mikkelin keskussairaala.

Essoten alueella on löytynyt kolme uutta koronatartuntaa, sotekuntayhtymä tiedotti keskiviikkona aamupäivällä.

Tartunnat ovat löytyneet aiemmin karanteeniin asetettujen henkilöiden joukosta.

Tiedotteen mukaan koronavirukselle altistuneet on nyt pääosin tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Altistuneita on noin 500.

– Tautia rajoittavat toimenpiteemme alkavat purra, koska kaikki uudet positiiviset testitulokset ovat löytyneet karanteeniin asetettujen joukosta. Positiivisia tuloksia ovat saaneet myös oireettomat henkilöt ja tämä vahvistaa sosiaalisten kontaktien vähentämisen tarvetta tällä viikolla, arvioi Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Essoten määräämät rajoitustoimet päättyvät maanantaina 21.9.

– Maanantaista tulee tärkeä päivä. Tuolloin tiedämme, ovatko tehdyt rajoitustoimenpiteet olleet riittäviä ja voidaanko tehdyt rajoitukset aikataulun mukaisesti päättää vai pitääkö niitä jatkaa, sanoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.