Hirvijahti alkaa lauantaina — Alkavalla kaudella joka kolmas hirvi pistetään lihoiksi

Metsästysaika jatkuu kahdella tammikuun viikolla, mutta silloin hirvijahdissa ei saa käyttää koiraa.

Kai Skyttä

Seurueet voivat aloittaa hirvenmetsästyksen ensi lauantaina. Peltohirvien vahtimispyynti on ollut mahdollista jo syyskuun alusta lähtien.  
Seurueet voivat aloittaa hirvenmetsästyksen ensi lauantaina. Peltohirvien vahtimispyynti on ollut mahdollista jo syyskuun alusta lähtien.  

Etelä-Savoon myönnettiin alkavalle hirvenmetsästyskaudelle 3 858 pyyntilupaa. Määrä nousi viime vuodesta 50 luvalla.

Metsästys voidaan aloittaa lauantaina 13.10. Tätä ennen hirveä on voinut jo metsästää pelloilta syyskuun alusta lähtien.

Tavoitteena on, että jahdin jälkeen 1 000 hehtaarilla olisi 2,5—3 hirveä. Vs riistapäällikkö Ohto Salon mukaan ennen jahtia hirvitiheys on 5—6 eläintä 1 000 hehtaarilla.

— Jahdissa poistetaan noin kolmannes kannasta.

Tuskinpa seurueet innostuvat metsästämään ilman koiraa tammikuun puolella. — Ohto Salo

Yhdellä luvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Suomen riistakeskus suosittelee metsästyksen painottamista aikaisempaa enemmän naaraisiin.

— Tavoitteena on, että lehmien ja sonnien lukumäärän suhde olisi luonnonmukaisempi. Naaraspainotteisella saaliilla tavoitellaan tilannetta, jossa sonnia kohden olisi 1,5 lehmää.

Sonnien ja lehmien lukumäärä on vääristänyt se, että aikaisemmin sonneja metsästettiin enemmän.

Salon mukaan eteläsavolaiset metsästäjät noudattavat suosituksia melko hyvin, ja sukupuolijakaumaa on puolenkymmenen vuoden aikana pystytty jo oikaisemaan luonnonmukaisemmaksi.

Tälle kaudelle metsästysaikaa jatkettiin lopusta kahdella viikolla 15. tammikuuta asti. Näinä lisäviikkoina koiran käyttäminen ei ole sallittua.

Metsästysajan jatkamisella ei ole Etelä-Savossa juuri merkitystä.

— Varmaankin 90 prosenttia meidän alueen seurueista käyttää koiraa. Tuskinpa seurueet innostuvat metsästämään ilman koiraa tammikuun puolella.

Koiran käyttökieltoa tammikuun jahdeissa perustellaan eläinsuojelulla. Koiralle työskentely paksussa hangessa voisi olla liian raskasta. Koiran käytöllä ei myöskään haluta aiheuttaa liikaa häiriötä aluillaan olevalle hirven lisääntymiskaudelle.

Hirviluvista 20 prosenttia ei jaeta heti kauden alussa seurueille, vaan ne jäävät lupapankkiin. Pankkilupia käytetään syksyllä havaittuihin hirvitihentymiin, joissa tapahtuu paljon liikenne- ja metsävahinkoja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat