Xamk alkaa suunnitella Kaakkois-Suomelle elinvoimaohjelmaa — Mukaan kutsutaan Lut-konsernin korkeakoulut ja Aalto-yliopisto

Ohjelmalla pyritään esimerkiksi luomaan työpaikkoja ja varmistamaan korkeakoulutetun työvoiman saanti alueella.

Vesa Vuorela

Xamkin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko kertoi neuvotteluaikeista aiemmin mielipidekirjoituksessaan. Kuva Xamkin kampukselta Mikkelistä.
Xamkin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko kertoi neuvotteluaikeista aiemmin mielipidekirjoituksessaan. Kuva Xamkin kampukselta Mikkelistä.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy alkaa suunnitella Kaakkois-Suomelle strategista elinvoimaohjelmaa. Asiasta päätti yhtiön hallitus kokouksessaan perjantaina.

— [Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle] Xamkille ja muille alueellamme toimiville korkeakouluille on tärkeää edistää Kaakkois-Suomen elinvoimaisuutta, ja se onnistuu parhaiten yhdessä tekemällä. Siksi pyydämmekin yhteiseen valmistelutyöhön nyt ensivaiheessa mukaan Aalto-yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja vuoden alusta käynnistyvän Lab-ammattikorkeakoulun rehtorikunnat, kertoo hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko Xamkin tiedotteessa.

Ohjelmalla pyritään esimerkiksi luomaan työpaikkoja ja varmistamaan korkeakoulutetun työvoiman saanti alueella, ja sen on määrä valmistua vuonna 2020. Ohjelmassa määritellään alueen korkeakoulujen tavoitteet ja yhteistyö. Ohjelmaa valmistelee Xamkin rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen.

Neuvotteluista kerrottiin aiemmin mielipidekirjoituksessa

Aiemmin tällä viikolla Koivikko kertoi Länsi-Savossa julkaistussa mielipidekirjoituksessa, että Xamk aikoo kutsua yliopistoja neuvottelemaan yhteistyössä Kaakkois-Suomen kehittämisestä.

Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö totesi tuolloin, että on valmis keskustelemaan asiasta Xamkin omistajien kanssa, mutta ei Koivikon.

Xamkin taustayhtiön omistavat Mikkelin, Savonlinnan, Kouvolan ja Kotkan kaupungit.

Ohjelma ei puutu hallinnollisiin järjestelyihin

Xamkin tiedotteen mukaan elinvoimaohjelma ei käsittele hallinnollisia järjestelyjä.
Ammattikorkeakoulun omistajakaupunkien keskuudessa on harkittu, voisiko Xamkista tulla osa Lut-konsernia.

Lut-konsernin muodostavat Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Lahden ammattikorkeakoulu ja Saimaan ammattikorkeakoulu. Vuoden 2020 alussa kaksi viimeksi mainittua yhdistyy uudeksi Lab-ammattikorkeakouluksi.

Kouvolan kaupunginjohtajan Marita Toikan mukaan Xamkin liittymistä konserniin on mietitty, mutta vasta hyvin alustavasti.