Palomestari muistuttaa, että koiraa ei kannata lähteä itse pelastamaan jäistä — Mäyräkoira putosi jään reunalta veteen

Koirat kannattaa rannassa pitää kytkettynä, sillä lemmikki ei ymmärrä, etteivät heikot jäät kanna.

Mari Koukkula

Jäälle ei ole nyt mitään asiaa.
Jäälle ei ole nyt mitään asiaa.

Mäyräkoira putosi jään reunalta veteen Savonlinnassa maanantaina aamupäivällä. Mäyräkoira oli kulkenut jäätä pitkin noin kymmenen metrin päähän rannasta, ja putosi sen jälkeen veteen.

Omin avuin koira ei vedestä jäälle päässyt, ja pelastuslaitoksen pintapelastaja haki koiran rantaan. Mäyräkoira voi pelastuslaitoksen tietojen mukaan olosuhteisiin nähden hyvin, mutta se käytettiin varmuuden vuoksi eläinlääkärillä.

Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarille Jarno Laikolalle tapaus oli tämän syksyn ensimmäinen.

Rannat ovat jäässä jonkin matkaa, mutta sulaa on vielä paljon. Heikko rantajää voi kantaa vielä koiran tai pienen hirvieläimen, mutta ei missään tapauksessa ihmistä.

Pelastuslaitos muistuttaakin, ettei jäälle ole mitään asiaa. Edes ihmisen parasta ystävää ei kannata lähteä itse pelastamaan, sillä kunnolliset varusteet ovat välttämättömät.

— Pelastajasta tulee helposti pelastettava, Laikola sanoo.

Koira kannattaa pitää rannalla kytkettynä, sillä koira ei ymmärrä, miten heikot jäät tällä hetkellä ovat.

Juttua täydennetty kello 13.37.