Saksalan tyhjä tonttialue jää puistoksi – Kerrostalorakentamisen vaihtoehto hävisi äänestyksessä

Mikkelin kaupunkiympäristölautakunta linjasi kaavaratkaisun ja päätti pitkän näkemysväännön. Viheralueena ollut vanha koulutontti muutetaan kaavaankin puistoksi.

Vesa Vuorela

Saksalan keskellä on rakentamaton alue. Vaihtoehdot ovat edelleen puistomainen käyttö tai osittainen täydennysrakentaminen.
Saksalan keskellä on rakentamaton alue. Vaihtoehdot ovat edelleen puistomainen käyttö tai osittainen täydennysrakentaminen.

Paljon keskustelua herättäneelle Saksalan rakentamattomalle tonttialueelle valmistellaan asemakaava, joka ei salli lisärakentamista.

Mikkelin kaupunkiympäristölautakunta päätti tiistai-illan kokouksessaan, että alueen asemakaavan muutoksessa edetään puistomaisen ratkaisun linjalla.

Lautakunnan päätös ei ollut sinänsä lopullinen ratkaisu, vaan evästys kaupunkisuunnittelulle.

Alueen kaavasaneerausta lähdetään nyt laatimaan sillä periaatteella, että rakentamattomalle alueelle ei tule uutta asuinrakentamista.

– Kyse on linjauksesta, mutta katson, että näin myös toimitaan, eli ratkaisu ei voi olla muu kuin puisto, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pekka Heikkilä (vihr.).

Kaavavalmistelu alkoi jo viime vuoden keväällä. Nykyisessä asemakaavassa alue on varattu opetuskäyttöön, mutta koulurakentamisen tarvetta ei ole ollut enää vuosiin.

Kaksi vaihtoehtoa suunnittelun pohjaksi

Kaupunkisuunnittelu laati uuskäytölle kaksi toteutusmallia.

Toinen lähti siitä, että alue säilyy rakentamattomana asukkaiden viher- ja virkistysalueena ja myös alueen leikkipaikka säilyy.

Toinen ehdotus pohjautui ajatukseen täydennysrakentamisesta. Sen vaihtoehdon mukaan viheralueesta osa otetaan asuinrakentamiseen.

Kaavaan olisi varattu kerrostalorakentamiseen noin 1 800 kerrosneliötä rakennusoikeutta, mikä vastaa tehokkuudeltaan nelikerroksista kerrostaloa. Rakentamisen ulkopuolelle jäävä alue olisi ollut puistoa.

Päätös puistoratkaisun puolesta lautakunnassa ei ollut yksimielinen, vaan vaati äänestyksen.

Viheraluelinja voitti äänin 8–4. Yksi lautakunnan jäsen äänesti tyhjää.

Teknisen johdon pohjaesitys oli täydennysrakentaminen. Puistomallia esitti Markku Himanen (sd.).

Hänen kannallaan olivat Vesa Himanen (ps.), Jaana Vartiainen (sd.), Kerttu Hakala (vihr.), Jaana Strandman (kesk.), Marita Hokkanen (sd.), Hannu Tullinen (sd.) ja Heikkilä.

Rakentamisen kannalla olivat Marja Kauppi (kesk.), Paavo Puhakka (kok.), Keijo Siitari (kesk.) ja Tarja Gråsten-Tarkiainen (kok.). Jaakko Väänänen (kesk.) äänesti tyhjää.

"Liian pitkään tyhjänä"

Vaihtoehtojen tarjoaminen ei kaupunkisuunnittelussa ole ihan tavallista.

Yhdyskuntarakennetta pitää tiivistää, mutta eivät Mikkelissä ole rakennuspaikat niin vähissä. — Pekka Heikkilä

Kaupunki päätyi tähän lähinnä siksi, että Saksalan sisäosien rakentaminen on herättänyt kovaa keskustelua.

Heikkilä pohtii, että alkujaan koulutontiksi varattu alue on ollut liian pitkään tyhjänä, joten se on muuttunut asukkaiden parissa puistoksi.

– Yhdyskuntarakennetta pitää tiivistää, mutta eivät Mikkelissä ole rakennuspaikat niin vähissä.

– Itsekin olen ollut kahden vaiheilla, mutta tällä linjalla mennään nyt, sanoo Heikkilä.

Alueen asukkaat ovat olleet täydennysrakentamista vastaan. Viheralueen puolesta on muun muassa kerätty nimiadresseja, pidetty asukastilaisuuksia ja otettu kantaa kuulemisvaiheessa.

Lautakunta paketoi tiistaina muitakin kaavapäätöksiä.

Lausuntokierrokselle lähti Kinnarin alueen asemakaavamuutos.

Kaavasaneerauksella määritellään muun muassa yritystoiminnan ja yleisten alueiden tonttirajoja ja rakentamista sekä turvataan suojelurakennukseksi osoitettavan Kinnarin kartanon asema.

Kaupunki on hakenut ostajaa kartanolle. Paikka on viimeksi ollut asuntolakäytössä, johon se sopii edelleenkin, mutta muuten koko Kinnarin alueelle ei tule uutta asuntorakentamista. Syy on se, että melunormit eivät mahdollista asumista.

Lukiotilojen käyttöä vielä sorvaillaan

Tiistaina lautakunta vastasi myös periaatteelliseen näkemykseen siitä, pitäisikö kaikki kaupungin investoinnit panna koronapandemian ja taloustilanteen vuoksi uuteen harkintaan.

Asiaa esitti perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite.

Lautakunta ei suoraan sanonut, että uutta arviointia ei varsinaisesti tehdä, mutta antoi ymmärtää, että sellaiseen ei nyt mennä.

Lautakunnan mukaan kaikkia investointeja tarkastellaan joka tapauksessa koko ajan.

Julkisen sektorin rakentaminen on nykyisessä taloustilanteessa keskellä koronapandemiaa keskeistä alan työllisyyden vuoksi.

Kaupunki myös katsoo, että markkinatilanteen vuoksi on tilaajan kannalta edullista rakentaa juuri näinä aikoina.

Tilaratkaisut eivät ole Mikkelin kaupungille ihan helppoja.

Kaupunki on valmistellut Ristiinan lukioyksikön toiminnan loputtua kirjaston ja nuorisotilojen hankesuunnitelmaa. Lautakunta palautti tiistaina suunnitelman uuteen valmisteluun.