Tilaajalle

"Kyllä täällä kelpaa elää ja asua" — Mikkelin seudulta kotoisin olevat nuori metsäkonekuski, lukiolainen, tuore isä ja vohveliyrittäjä kertovat tulevaisuudensuunnitelmistaan ja unelmistaan

Länsi-Savoon aikaisemminkin haastateltuja nuoria yhdistää rakkaus luontoon ja omaan kotiseutuun. Juttu on julkaistu myös tiistaina julkaistussa Länsi-Savo 130 vuotta -juhlalehdessä.

Jussi Lopperi

Pertunmaalainen Konsta Kuhanen, 19,  haaveilee perustavansa tulevaisuudessa oman yrityksen vauhdittamaan Etelä-Savon elinvoimaa. Nyt vuorossa on asepalvelus Utin varuskunnassa.
Pertunmaalainen Konsta Kuhanen, 19, haaveilee perustavansa tulevaisuudessa oman yrityksen vauhdittamaan Etelä-Savon elinvoimaa. Nyt vuorossa on asepalvelus Utin varuskunnassa.

Pertunmaalainen Konsta Kuhanen, 19, suorittaa varusmiespalvelustaan Utin varuskunnassa. Päätyminen jääkärirykmentin tukikomppaniaan autonkuljettajaksi ei ole ihme, sillä moottoreiden pärinä, koneet ja laitteet ovat kiehtoneet Kuhasta lapsesta saakka.