Etelä-Savon pelastuslaitos tarkisti Varsavuoren hotellin öljysäiliöt, mutta ei löytänyt mitään poikkeavaa — Öljyvuodon alkuperä on edelleen mysteeri

Etelä-Savon pelastuslaitos ja Mikkelin kaupunki eivät edelleenkään tiedä, mistä öljyä vuotaa järveen Varsavuoren hotellin kohdalla. Hotellin omistajan edustaja Vitaly Elagin ei kommentoinut tilannetta Länsi-Savolle.

Mari Koukkula

— Öljyvuoto näyttää kohdentuvan Varsavuoren hotellin alueelle. Vaikuttaa
 siltä, että päästölähde ei olisi Pursialan alueelta, sanoi Mikkelin kaupungin ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen torstaina iltapäivällä.
— Öljyvuoto näyttää kohdentuvan Varsavuoren hotellin alueelle. Vaikuttaa siltä, että päästölähde ei olisi Pursialan alueelta, sanoi Mikkelin kaupungin ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen torstaina iltapäivällä.

Etelä-Savon pelastuslaitos puomitti torstaina lisää noin 200 metriä Varsavuoren hotellin edessä Kirkonvarkauden sillan kohdalla. Kaikkiaan noin 400 metrin alue on puomitettu.

Lisäksi pelastuslaitos on tehnyt lyhyitä 50 metrin puomituksia hiidenkirnun ja asuntomessualueen kohdalla.

Pelastuslaitos ja Mikkelin kaupunki selvittävät edelleen sitä, mistä öljyä vuotaa Annilanselälle.

— Öljyn määrä on edelleen lisääntynyt omin silmin nähden. Öljyn alkuperä on mysteeri, kertoo palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

— Palotarkastajamme ovat tarkistaneet Varsavuoren hotellin vanhat öljysäiliöt yhteistyössä omistajan edustajan kanssa. Mitään poikkeavaa ei löytynyt eikä mikään viittaa siihen, että öljy tulisi Varsavuoren hotellista.

Ahon mukaan selvää on nyt, että öljyä ei vuoda Varsavuoren hotellista.

Hotelli on kaukolämpöverkossa, mutta se oli aikoinaan aikoinaan öljylämmitteinen. Öljysäiliöt eivät Ahon mukaan ole olleet käytössä ainakaan kymmeneen vuoteen.

Varsavuoren hotellin omistaa edelleen venäläinen Vladimir Vasiljev, ja hänen edustajanaan toimii Vitaly Elagin. Hotelli on ollut suljettuna vuodesta 2007 lähtien.

Länsi-Savo tavoitti Elaginin torstaina puhelimitse, mutta hän ei kommentoinut öljyvuotoa. Elagin kertoi torstaina iltapäivällä tavanneensa viranomaisia.

Ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen:  "Tuntuu edelleen oudolta, että öljyä olisi peräisin maanantain muuntajaonnettomuudesta"

Mari Koukkula

— Öljyn määrä on edelleen lisääntynyt eilisestä omin silmin nähden. Emme
 vieläkään tiedä, mistä öljy tulee, kertoo palomestari Eero Aho 
Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
— Öljyn määrä on edelleen lisääntynyt eilisestä omin silmin nähden. Emme vieläkään tiedä, mistä öljy tulee, kertoo palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Mari Koukkula

Pelastuslaitos on laittanut lisää rajoituspuomeja Kirkonvarkauden kohdalla.
Pelastuslaitos on laittanut lisää rajoituspuomeja Kirkonvarkauden kohdalla.

Konsulttiyritys Ramboll otti torstaina järvestä vesinäytteet. Mikkelin kaupungin ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen ei vielä tiedä, tulevatko analyysin tulokset perjantaina vai vasta maanantaina.

Pasosen mukaan muutamat Pursialan alueen yritykset ovat tarkistaneet omat järjestelmänsä, mutta he eivät ole havainneet mitään poikkeuksellista.

— Öljyvuoto näyttää kohdentuvan Varsavuoren hotellin alueelle. Vaikuttaa siltä, että päästölähde ei olisi Pursialan alueelta, Pasonen sanoo.

— Tuntuu edelleen oudolta, että öljyä olisi peräisin maanantain muuntajaonnettomuudesta ja että se olisi levinnyt näin laajalle alueelle.

Juttua päivitetty uusilla tiedoilla kauttaaltaan otsikkoa myöten kello 15.20.

Kommentoidut