Majava ahkeroi Kangasniemellä – Apuun kutsuttu pelastuslaitos raivasi tielle kaatuneen puun pois

Juho Kokko

Kangasniemellä majavan tekemä puunkaato tukki tien aiheuttaen vaaratilanteen yöliikenteessä.
Kangasniemellä majavan tekemä puunkaato tukki tien aiheuttaen vaaratilanteen yöliikenteessä.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen Kangasniemen Haarajoelle puoli neljän aikaan torstaiaamuna. Tiedossa oli vahingontorjunta-tehtävä Kangasniemeltä kymmenisen kilometriä Pieksämäen suuntaan.

Kohteessa pelastuslaitoksen edustajat totesivat, että Pieksämäentien ja Hankasalmentien risteysalueella suurikokoinen haapa tukki Pieksämäentien toisen ajokaistan kokonaan liikenteeltä. Lähempi tarkastelu osoitti, että tukkeuma oli majavan aikaansaama. Se oli nakertanut kumoon suuren puun.

Päivystävän palomestarin arvio on, että majava oli erehtynyt kaatosuunnasta. Raivatessaan puuta pelastajat havaitsivat majavan jättämiä jälkiä myös useammissa lähialueen puissa.

Hälytyksen tehnyt henkilöauton kuljettaja onnistui vesisateesta ja pimeydestä huolimatta väistämään kaatuneen puun, joten henkilövahingoilta vältyttiin.