Graanilla voi taas tankata biokaasua — Haukivuoren tankkausasema pysyy suljettuna muutaman viikon

Biohauen omalla asemalla Haukivuorella on kompressori hajonnut.

Vesa Vuorela

Graanilla voi taas tankata biokaasua — Haukivuoren tankkausasema pysyy suljettuna muutaman viikon

Biosairilan Graanin tankkausasemalta voi jälleen tankata biokaasua.

Asema on ollut suljettuna tiistai-illasta lähtien, koska laitetoimittaja halusi varmistaa, että kaasussa on siihen kuuluvaa hajusteainetta.

Biosairila kertoo Facebook-päivityksessä, että tuotannossa saattaa olla pieniä huoltokatkoksia lähiviikkoina.

Biohauen oma tankkausasema Haukivuorella ei ole toiminnassa muutamaan viikkoon, koska siellä kompressori on hajonnut.

Sunnuntaina havaittiin jakelun tekniset ongelmat, jotka johtuivat öljyn erotuksen vikaantumisesta. Molemmat asemat suljettiin, kunnes tarkastusten ja laadun varmistusten jälkeen ne avattiin uudelleen tiistaina iltapäivällä.

Kaasun hajustamisen ongelmat havaittiin tiistai-iltana Haukivuorella, ja myös Graanin asema suljettiin.

Asemilla jaettava polttoaine on metaanista koostuvaa biokaasua, jota tuotetaan lannasta puhdistusmenetelmällä Biohauen laitoksella. Biohauki toimittaa kaasun Graanille.