Mikkeli liittyy pyöräilykuntiin

Mikkeli haluaa lisätä kävelyn ja pyöräilyn liikkumistapaa.

Vesa Vuorela

Pyöräilykuntien verkoston jäsenyys velvoittaa muun muassa hyvän väyläverkoston ylläpitoon.
Pyöräilykuntien verkoston jäsenyys velvoittaa muun muassa hyvän väyläverkoston ylläpitoon.

Mikkelin kaupunki liittyy pyöräilykaupunkien verkostoon.

Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina.

Kaupungilla on kävelyn ja pyöräilyn edistämisryhmä, joka on valmistellut kaupungin jäsenyyttä. Jäsenyyttä puoltaa myös hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Mikkelin kaupunki on ottanut tavoitteekseen lisätä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta 40 prosenttiin vuoteen 2020.

Mikkeli on pohtinut verkoston jäsenyyttä aiemminkin. Vuonna 2013 vihreät esitti asiaa valtuustoaloitteella, mutta ehdotusta ei tuolloin hyväksytty.

Pyöräilykaupunkien verkostossa on nykyisin 117 kuntaa ja eri jäsenyhteisöjä. Verkosto tukee pyöräilyä ja vaikuttaa pyöräilyn puolesta yhteiskuntasuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Jäsenkunnalta edellytetään kokonaisvaltaista tahtoa edistää pyöräilyä sekä sujuvaa kevyen liikenteen väylästöä, joka on käytössä ympäri vuoden.