Vihreiden Veli Liikanen ehdolle eurovaaleihin — Ilmastopolitiikan lisäksi teemoihin kuuluvat myös ihmisoikeudet, sillä ”jos EU ei ota vastuuta, Eurooppa jää ulkomaalaisvastaisten populistien temmellyskentäksi”

Vihreiden mikkeliläinen varapuheenjohtaja Veli Liikanen käy ensi keväänä kahdet vaalit. Eduskunnan lisäksi tavoitteena on myös Euroopan parlamentti.

Vihreiden mikkeliläinen varapuheenjohtaja Veli Liikanen asettuu ehdolle ensi kevään Euroopan parlamentin vaaleissa. Hän on ehdolla myös eduskuntavaaleissa kaakon vaalipiirissä.
Vihreiden mikkeliläinen varapuheenjohtaja Veli Liikanen asettuu ehdolle ensi kevään Euroopan parlamentin vaaleissa. Hän on ehdolla myös eduskuntavaaleissa kaakon vaalipiirissä.


Vihreiden mikkeliläinen varapuheenjohtaja Veli Liikanen lähtee ehdolle ensi kevään Euroopan parlamentin vaaleihin.
Vihreiden puoluehallitus on nimennyt Liikasen ehdolle. Hän on ehdolla myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Eurovaaleja Liikanen sanoo miettineensä pitkin syksyä. Puoluejohto pyysi häntä ehdolle, mutta sysäys ehdokkuudelle syntyi lokakuussa.
— Asian ratkaisi lopullisesti kansallisen ilmastopaneelin raportin julkistaminen, sanoo Liikanen.
Liikanen on puolueensa ilmasto- ja energiapoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja puhunut ilmastonmuutoksesta julkisuudessa.
— Tajusin, että eurovaaleihin tarvitaan ehdokas, jolla on vahva profiili ilmastopolitiikan kysymyksissä.

Euroopan parlamentin vaalit on vihreille tärkeät vaalit, tärkeämmät oikeastaan kuin muille puolueille.
— Euroopan vihreiden yhteistyö on vahvaa, ja Euroopan unioni käyttää valtaa sellaisissa asioissa, jotka ovat vihreille keskeisiä.

Itä-Suomen pysyttävä kehityksessä mukana

Ilmastopolitiikan lisäksi Liikasen teemoja ovat ihmisoikeudet ja Itä-Suomi.
Hänen mukaansa eurooppalainen kehitys on nyt sellainen, että jos unionin jäsenmaat eivät ota vastuuta maahanmuuttajien inhimillisestä kohtelusta sekä demokratian ja tasa-arvon edistämisestä, ”jätetään  Eurooppa ulkomaalaisvastaisten populistien temmellyskentäksi”.
— EU on talousliitto, mikä on hyvä sinänsä, mutta perusoikeudet on turvattava ja myös heikoista on huolehdittava.

Perusoikeudet on turvattava ja myös heikoista on huolehdittava. — Veli Liikanen

Eurovaaleissa koko maa on yhtä vaalipiiriä, mutta Liikanen sanoo edustavansa myös itäsuomalaista ehdokkuutta.
— Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi tiedetään alueiksi, jotka ovat askeleen jäljessä noususuhdanteessakin. Meidän täytyy olla kehityksessä mukana.
Liikanen tuumii, että hänellä voisi olla annettavaa Itä-Suomen kehittämisessä.
Kansainvälisen politiikan tuntemusta ja kontakteja on kertynyt. Hän on ollut mukana valmistelemassa Euroopan vihreiden vaaliohjelmaa.
Ulkoministeriön matka YK:n päämajaan Suomen delegaatiossa aiemmin syksyllä Liikasen mukaan ”kasvatti itseänikin”.
— YK antoi kansainvälistä näkökulmaa. Suomella on tärkeä rooli ihmisoikeuksien, demokratian ja naisten oikeuksien puolustamisessa.

Liikanen kolmas puolueensa listalla

Liikanen on puolueen ehdokaslistalla nyt kolmas virallisesti ehdokkaaksi nimetty.
Puolue asetti aiemmin ehdolle parlamentin jäsenen Heidi Hautalan ja vihreiden nuorten puheenjohtajan Iiris Suomelan.
Lisää ehdokkaita puolue nimeää talven mittaan.
Toistaiseksi muita nimiä ei ole vielä ollut julkisuudessa. Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella kouvolalainen Juha Huhtala tavoittelee ehdokkuutta.
Puolueen näkyvistä nimistä ex-puheenjohtaja Ville Niinistö harkitsee ehdokkuutta. Todennäköisesti hän lähtee ehdolle.
Liikanen on puolueen varapuheenjohtaja. Puolueessa on ollut tapana, että puheenjohtajiston nimet ovat olleet eurovaaleissa ehdolla.
— Ehdokkuus ei nyt nimenomaan kuulu varapuheenjohtajan toimenkuvaan, mutta antaahan se näkyvyyttä puolueen listalle.

”Ensin eduskuntavaalit tosissaan”

Eduskuntavaalit ja eurovaalit osuvat tällä kertaa lähekkäin. Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen käydään eurovaalit toukokuun lopulla.
— Henkilökohtaisesti käyn tietenkin eduskuntavaalit ensin ja tosissaan. Tavoitteena on mennä läpi.
— Kun eduskuntavaalit on takana, tehdään lyhyt mutta jämäkkä eurovaalikampanja.

Liikanen on syntynyt Mikkelissä 1979. Hän on Mikkelin kaupunginvaltuutettu, kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja ja Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsen.
Siviilityö on nuorisotutkija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta,