Naisvuoren uimahallissa on korjattu vanhaa ja rakennettu uutta — katso kuvat ja video tänään aukeavasta hallista!

Naisvuori odotti remonttia pitkään. Kun peruskorjauksen aika vihdoin tuli, hallissa uudistettiin sekä isoja että pieniä asioita.

Mari Koukkula

Naisvuoren uimahallissa on korjattu vanhaa ja rakennettu uutta — katso kuvat ja video tänään aukeavasta hallista!

Hallimestari Virpi Lahdesta huokui maanantaina ilo ja helpotus, vaikka päivää ennen avaamista Naisvuoren uimahallissa riitti vielä pientä viilattavaa. Asentamista odottivat esimerkiksi kuntosalin uudet laitteet.
— On hienoa tarjota näin hyvä työskentelypaikka heille, jotka viettävät täällä koko päivän. Samoin on hienoa, jos vakiasiakkaat ovat tyytyväisiä, Lahti sanoo.

Ennen remonttia Naisvuorella käytiin 60 000 kertaa vuodessa. Puolet kävijöistä oli koululaisia. Toisesta puolesta suurin osa oli eläkeläisnaisia.
Viime talvena kaikki kaupunkilaiset uivat Rantakeitaassa, jos uivat. Lahden mukaan vakiasiakkaista moni ei matkan ja korkeampien hintojen takia lähtenyt Rantakylään. Koululaisten vuoroja supistettiin.
— Talvi oli tiukka, Lahti myöntää.

Mari Koukkula

17663208.jpg

Naisvuori odotti remonttia pitkään. Se on valmistunut vuonna 1971, eikä siihen oltu tehty kuin pieniä korjauksia. Remonttia suunniteltiin ainakin koko se aika, kun Lahti on ollut hallimestarina eli 14 vuotta.
Kun peruskorjauksen aika vihdoin tuli, hallissa uudistettiin sekä isoja että pieniä asioita. Uusittujen pintojen ja tekniikan lisäksi hallissa on esimerkiksi uusi kahvio, hissejä ja kylmäallas. Suihkutilojen naulakot on merkitty kirjaimilla ja lastenaltaan vieressä on vanhemmille tai opettajille seinästä käännettävät penkit.

Lapsiperheet ovat yksi iso käyttäjäryhmä, jota Lahti nyt odottaa Naisvuoreen.
— Rantakeidas on ollut enemmän lapsiperheiden suosiossa. Voisin kuvitella, että nyt he löytävät tänne uudestaan.

Mari Koukkula

17663181.jpg

Naisvuoren uimahallin remontin budjetti oli 3,1 miljoonaa euroa. Se ylittyi asbestin ja kallion luomien vaikeiden työskentelyolosuhteiden takia.

Kuvat ja video näyttävät, millaista Naisvuorella nyt on. Allaolevasta linkistä voit lukea, mitä remontti merkitsee hallin käyttäjille.

Mari Koukkula

17663236.jpg

Mari Koukkula

17663183.jpg

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo