Tukit levisivät tielle Laajalammen risteyksessä aamuruuhkassa - katso kuvat!

Lasti levisi tielle noin kello seitsemän aikaan.

Tiina Ojutkangas

Tukkikuorma valahti tielle Laajalammin risteyksessä keskiviikkoaamuna. Kaksi viimeistä kuvaa on lukijan kuvia.
Tukkikuorma valahti tielle Laajalammin risteyksessä keskiviikkoaamuna. Kaksi viimeistä kuvaa on lukijan kuvia.

Tukkirekan kuorma levisi tielle Laajalammen tienristeykseen Mikkelissä keskiviikkoaamuna.

Rekka oli menossa Lappeenrannan suuntaan.

Tiina Knaappila

Se oli pysähtymässä punaisiin liikennevaloihin, mutta tie oli liukas. Lasti levisi tielle jarrutuksessa.

Onnettomuus sattui noin kello 7 aikaan. Ohiajavat autot kiersivät paikan toisen kaistan kautta.

Kuormasta pudonneet kuitupuut saatiin korjattua paikalta pois aamupäivän aikana.

Juttua on päivitetty kello 12.13.

Tiina Ojutkangas

Itä-Suomessa on sattunut tänä vuonna ainakin kolme tapausta, joissa puukuormien sidonnat ovat pettäneet ja puut pudonneet ajotielle. Yksi niistä oli Mikkelissä Laajalammen risteyksessä keskiviikkona.
Itä-Suomessa on sattunut tänä vuonna ainakin kolme tapausta, joissa puukuormien sidonnat ovat pettäneet ja puut pudonneet ajotielle. Yksi niistä oli Mikkelissä Laajalammen risteyksessä keskiviikkona.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.