Syyskuu 1944: Aselepo oli juuri alkanut, kun Allan Koistinen päätti lähteä keräämään puolukoita

Koistinen astui polulta, ja oli juuri kumartumassa puolukoita kohti, kun vasemman jalan alla räjähti mossahtaen jalkaväkimiina. Nylyisin suurin osa valtioista on kieltänyt ne.

Jaakko Avikainen

Tästä alkaa proteesi, näyttää Allan Koistinen. Hyvin se on toiminut, vaikka nykyisin en pitkiä matkoja enää kävele. Autolla ajan kyllä, kertoo Koistinen.

Venäläiset olivat lopettaneet tulituksen tiistaina aamulla. Aselepo oli alkanut. Rintama Vuosalmella oli hiljainen. Oli syyskuun 5. päivä 1944 Karjalan kannaksella.
— Lähetkö noppimaan puolukoita, kysyi anttolalainen Allan Koistinen, 18, kaveriltaan, joka oli Lappeenrannasta.
Kaveri oli suostuvainen. Yhdessä he, nuoret Suomen armeijan jalkaväen sotilaat, kävelivät vedennoutopaikalle vievää tuttua polkua. Metsässä Koistinen astui polulta, ja oli juuri kumartumassa puolukoita kohti, kun vasemman jalan alla tuntui olevan vaneria.

Niin todella oli. Koistinen oli astunut vanerikuorisen polkumiinan päälle. Se räjähti mossahtaen.
Joukkosidontapaikalla lääkäri leikkasi saappaan jäänteet pois ja sitoi jalan. Hän ei säästellyt kivun tukahduttavaa morfiinia. Lomalle lähdössä olleet sotilaat nostivat Koistisen paareilla kuorma-auton lavalle ja kiipesivät itse perässä.
Morfiinin vaikutuksesta Koistinen makasi paareilla huovan alla aivan hiljaa.
Yhtä lomalle menijää hiljaisuus alkoi epäilyttää. ”Onkohan se kuollu”, hän ihmetteli ja nosti huovan kulmaa.
— Elossa vielä ollaan, vastasi Koistinen.

Kenttäsairaalassa Kirvussa Koistinen heräsi vuoteessa. Kun sairaanhoitaja ilmaantui huoneeseen, ja toivotti hyvää huomenta, Koistinen halusi tietää, miten sidottu jalka voi.
— Kysykää lääkäriltä, vastasi sairaanhoitaja. Koistinen kysyi heti, kun lääkärin näki.
— Tässä kävi nyt niin ikävästi, että jalka piti amputoida. Jalkaterää ei enää ole, sanoi lääkäri.
Se oli surullinen tieto nuorelle miehelle. Koistista masensi erityisesti se, että suurimman osan elämästä piti olla edessäpäin, niinkuin olikin.

Koistinen alkoi toipua nopeasti. Invalidisäätiöllä Helsingissä hän sai ensimmäisen proteesinsa. Niitä on sen jälkeen ollut kymmeniä.
Vuonna 1951 Koistinen avioitui Railin kanssa. Heille syntyi kolme poikaa ja kaksi tytärtä. He ovat edelleen yhdessä, nykyisin kauniissa pientalossa Mikkelin Lehmuskylässä.
Vuodesta 1952 vuoteen 1993 Koistiset olivat K-kauppiaina Otavassa.

Nyt 90-vuotias Allan Koistinen muistelee liittyneensä Sotainvalidien veljesliiton Mikkelin paikallisyhdistyksen jäseneksi 1946.
Vuosikokouksessa ensi keskiviikkona hän aikoo pyytää vapautusta johtokunnasta. Rivijäsenyys riittää.
Talvi- jatko- ja Lapin sodassa vammautui pysyvästi 96 000 suomalaista. Heitä kutsutaan sotainvalideiksi. Nyt sotainvalideja on elossa 3 170, ja heidän puolisojaan ja leskiään noin 10 000.

Mikkelin Seudun Sotainvalidit ry:n 75-vuotisjuhla alkaa keskiviikkona 17. 2. kello 12 Kyyhkylän liikuntasalissa.

Markku Kämppilä

Markku Kämppilä

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.