Seiskaluokkalaiselle Ilmari Vesalalle Waltista on paljon hyötyä — Peruskoululaisten maksutonta joukkoliikennettä halutaan jatkaa Mikkelissä

Maksuttoman Waltti-liikenteen jatkumista käsitellään torstaina kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa, jossa maksuttoman joukkoliikenteen jatkumista esitetään jatkuvaksi.

Taru Hokkanen

Mikkelin lyseon koulussa opiskeleva seitsemäsluokkalainen Ilmari Vesala käy koulussa vuoroviikoin Ristiinasta ja Savisillasta. Waltti-kortista on ollut paljon hyötyä.

Mikkelin peruskoululaisille kahtena lukuvuotena tarjottua maksutonta joukkoliikenteen käyttöä halutaan jatkaa edelleen. Asiaa käsitellään torstaina kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa, jossa asian esittelee Mikkelin kaupungin sivistysjohtaja Virpi Siekkinen.

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunkiympäristölautakunnalle, että peruskoululaisten maksutonta joukkoliikennettä jatketaan.

Kahden vuoden määräaikainen Waltti-korttikokeilu aloitettiin lukuvuonna 2017—2018, joten kokeilu päättyy tänä keväänä.

Kahden vuoden aikana noin 5 000 peruskoululaisella on ollut mahdollisuus ilmaiseen joukkoliikenteeseen. Kortteja on aktiivisessa käytössä noin 3 000.

Vastaa kyselyyn! Pitäisikö sinun mielestäsi Waltti-kortista luopua vai saako peruskoululaiset matkustaa maksutta joukkoliikenteessä jatkossakin?

Jos et näe kyselyä, näet sen täältä.

Yksi Waltti-kortin säilyttämisen puolesatpuhujista on Lyseon koulun seitsemäsluokkalainen Ilmari Vesala, joka on samaa mieltä kuin kasvatus- ja opetuslautakunta.

— Asun vuoroviikoin Ristiinassa ja tulen kouluun sieltä, niin kortti on hirveän hyvä, Vesala sanoo.

Vanhemmat toivovat käytännön jatkuvan

Waltti-kortin ja ilmaisen joukkoliikenteen tarkoituksena on lisätä joukkoliikennemyönteisyyttä, kannustavan perheitä ja lapsia bussimatkustamiseen ja ekologiseen ajatteluun sekä mahdollisesti vähentävän koulujen ympäristön liikennettä.

Esityksen mukaan Waltti-kortilla on merkittävä asenteellinen vaikutus, kun ajatellaan ekologisesti kestävää tulevaisuutta ja yksityisautoilun vähentämistä.

Jussi Lopperi

Varsinkin vanhempien keskuudessa maksutonta joukkoliikennettä ja Waltti-kortin käyttöä halutaan jatkaa.

Ilmainen joukkoliikenne kustantaa kaupungille vuositasolla noin 335 000—385 000 euroa vuodessa, arvioidaan kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksessä.

Perusopetus kompensoi lipputulojen menetystä joukkoliikenteelle 120 000 euroa vuodessa.

Waltti-kortti jakaa mielipiteitä. Viime syksynä kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin syys-lokakuussa teettämän kyselyn perusteella lähes kaikki mikkeliläiset vanhemmat toivovat, että peruskoululaisille maksuton joukkoliikenne vakiintuisi kaupungissa käytännöksi.

Maksutonta joukkoliikennettä on myös kritisoitu, sillä sen on pelätty vähentävän nuorten liikkumista.

Vesala sanoo, että tämä on vain osittain totta.

— Talvisaikaan Savisillasta mielummin kulkee kouluun bussilla kuin pyörällä, jonka kanssa on aika iso kaatumisriski. Kortilla mennään pidempiä matkoja, joita ei voisi kävellä muutenkaan. Ne pienemmät matkat, joita kortilla mennään, niin ei kunto ole siitä kiinni, Vesala sanoo.