Metsäkone syttyi palamaan kesken ajon Haukivuorella — Kuljettaja onnistui sammuttamaan palon alkuunsa

Mari Koukkula

Metsäkone syttyi palamaan kesken ajon Haukivuorella — Kuljettaja onnistui sammuttamaan palon alkuunsa

Työmaalla ollut metsäkone syttynyt palamaan kesken ajon Kantalassa Haukivuoren ja Pieksämäen välissä perjantaina.

Päivystävä palomestari Jarno Laikola Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että palo sai alkunsa koneen ulkopuolelta sähköjohdoista.

Koneen kuljettaja teki onnistuneen alkusammutuksen ja pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi jälkisammutus sekä tarkistus. Laikola kertoo paikalla käyneen Haukivuoren yksikön sanoneen, että koneen kylkeen roiskittiin kolme sankoruiskullista vettä.

Onnistuneen alkusammutuksen ansiosta vahingot jäivät verrattain pieniksi eikä palo päässyt leviämään maastoon. Kone vaurioitui kuitenkin ajokelvottomaksi.

Hälytys tuli kello 17.17.