Mopoista valtava määrä valvontapyyntöjä poliisille

Kaikkiin valvontapyyntöihin poliisi ei pysty vastaamaan.

Matias Lövberg

Etelä-Savossa kirjoitettiin viime viikon valvontaiskujen yhteydessä kymmenkunta ylinopeussakkoa.
Etelä-Savossa kirjoitettiin viime viikon valvontaiskujen yhteydessä kymmenkunta ylinopeussakkoa.

Poliisille saapuvien valvontapyyntöjen määrä on perinteiseen tapaan noussut kelien parantuessa. Komisario Pekka Koistisen mukaan erityistä päänvaivaa poliisille aiheuttavat mopoista tehtävät valvontapyynnöt.
— Mopojen häiritsevä ajo ilta- ja yöaikaan on yleisin syy valvontapyynnön tekemiseen.

Viime viikon valvontaiskujen yhteydessä Etelä-Savossa puhallutettiin toistasataa autoilijaa, moottoripyöräilijää ja mopoilijaa. Lisäksi kirjoitettiin kymmenkunta sakkoa ylinopeuksista. Suurin osa poliisille tulevista valvontapyynnöistä liittyy juurikin ihmisten liikennekäyttäytymiseen.
— Meitä pyydetään esimerkiksi valvomaan tieosuutta, jos vauhdit ovat ilmoittajan mielestä siellä kasvaneet, Koistinen kertoo.
Kaikkiin valvontapyyntöihin poliisi ei pysty millään vastaamaan. Siksi monista pyynnöistä pyritään valitsemaan kaikkein akuuteimmat.
— Jos joltakin alueelta tulee samasta asiasta useita pyyntöjä, niin silloin on syytä puuttua asiaan.
Yksittäiset liikennerikkeet eivät vielä välttämättä johda valvonnan lisääntymiseen alueella. Yksittäistä autoa koskevat asiat pyritään hoitamaan vaikkapa soiton kautta.

Itä-Suomen poliisilaitokselle tulee viikoittain valtava määrä valvontapyyntöjä. Yksittäisen pyynnön esittäjille poliisi ei ehdi vastaamaan henkilökohtaisesti. Kysymystä nykyisten resurssien riittämisestä Koistinen pitää hankalana.
— Me teemme sen, mitä näillä resursseilla ehdimme.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo