Lasten MM-onkikilpailu huipensi Mikkelin Kalamarkkinat - Kolmipäiväinen tapahtuma saavutti kävijätavoitteensa

Mikkelin Kalamarkkinoilla kävi yli 15 000 kävijää. Viimeisen päivän tapahtumiin kuului lasten MM-onkikilpailu

Jaakko Avikainen

Kaapo Tanhualla oli kilpailussa tukijoukkona isä Tommi Tanhua ja äiti Marjut Tanhua.
Kaapo Tanhualla oli kilpailussa tukijoukkona isä Tommi Tanhua ja äiti Marjut Tanhua.

Kuusivuotias Kaapo Tanhua istuu auringonpaisteisella Mikkelin sataman laiturilla. Hän seuraa tarkkana kelluvaa kohoa. Hän nostaa vapaa.

— Mää laitan lähemmäs tuota venettä.

Koho siirtyy metrin eri paikkaan.

Kaapo Tanhua on yksi 100:sta lasten laituriltaonginnan MM-kilpailujen osallistujista. Kilpailu kuului Mikkelin Kalamarkkinoiden viimeiseen päivään.

Kisa on ollu käynnissä parikymmentä minuuttia. Vielä ei ole napannut, mutta kilpailijassa ei näy hermostumisen merkkejä. Ehkäpä kilpailu ei olekaan päällimmäisenä mielessä. Taitaa vain olla yksinkertaisesti kiva olla ongella Tommi-isän ja Marjut-äidin kanssa. Kalastus on koko perheen harrastus.
— Makkaranpaisto ja eväät kuuluvat yleensä kalastusreissuille, Marjut Tanhua sanoo.

Isä Tommi kertoo, että Kaapo on käynyt jo uistelemassa setänsä kanssa Pajakoskella Ivalossa.
Kaapon on uistimella saanut uistimella yhden kerran harrin. Ongella hän on aikaisemmin napannut ahvenia, lahnoja ja säynävän.
Mitä Kaapo toivoo saavansa nyt kilpailussa saaliiksi?
— Pitäs saada hauki.

Lasten laiturionginnan MM-kilpailuihin pääsi osallistumaan ilman esikarsintaa. Kaikki osallistuneet saivat palkinnon. Kisaan saattoi osallistua myös ilman omia välineitä sponsorin lahjoittamilla välineillä.

Tuloksia:
1. Emma Viljakainen, 5v, 552 g
2. Kaisla Lauhakari, 9v, 166 g
3. Iivari Torikka, 7v, 128 g

Lions Club Päämajan järjesti Kalamarkkinat 17. kerran. Järjestäjien mukaan tapahtuma saavutti kävijätavoitteensa. Perjantaista sunnuntaihin kestäneiden Kalamarkkinoiden kävijämääräksi arvioitiin 15 000 — 20 000.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo