Mikkeliläiselle Heidi Heinisaarelle luonto on tärkeä asia elämässä — Lauantaina liputetaan Suomen luonnon kunniaksi

Suomen luonnon päivää vietetään tänään lauantaina. Tämän vuoden luonnon päivä täyttyy erilaisista tapahtumista ja luonnossa retkeilevistä ihmisistä.

Kari Toiviainen

Heidi Heinisaari on opettajana pystynyt ottamaan suomalaisen luonnon mukaan myös opetustyöhön.
Heidi Heinisaari on opettajana pystynyt ottamaan suomalaisen luonnon mukaan myös opetustyöhön.

Ensimmäistä Suomen luonnon päivää vietettiin vuonna 2013. Se on myös virallinen liputuspäivä kolmatta kertaa peräkkäin. Kysyimme mikkeliläisten luontosuhdetta.

Heidi Heinisaari Mikkelistä kuvailee omaa luontosuhdettaan läheiseksi ja tärkeäksi.

— Luonto antaa minulle voimaa ja virkistystä. Omassa työssäni olen pystynyt aika hyvin ottamaan luontoa mukaan opetustyöhön.

— Luontoon liittyviä muistoja ja kokemuksia on kertynyt aika paljon. Omat vanhemmat ovat jo lapsesta pitäen vieneet minua mukaan luontoon. Se luontosuhde on varmaan jo sieltä lapsuusvuosista alkanut rakentua. On kalastettu, marjastettu ja kuunneltu isän metsästysjuttuja. Luonnossa koskettaa kaikki, mutta erityisesti luonnonrauha, äänet ja tuoksut puhuttavat. Haluaisin, että lapsilla oli mahdollisuus nauttia luonnosta samalla tavalla, kuin itselläni on ollut mahdollista, Heidi Heinisaari kertoo.

Luonnossa käydään virkistäytymässä

Mikkeliläisen Mikko Kallion mielestä luonnolla on monenlaisia ja monen sisältöisiä piirteitä.

Kari Toiviainen

Mikko Kallio oli perheensä kanssa viimeksi viikonloppuna nauttimassa suomalaisesta luonnosta. Hän sanoo, että luonnossa voi nauttia ja ihmetellä niin isoja kuin pieniäkin asioita.
Mikko Kallio oli perheensä kanssa viimeksi viikonloppuna nauttimassa suomalaisesta luonnosta. Hän sanoo, että luonnossa voi nauttia ja ihmetellä niin isoja kuin pieniäkin asioita.

— Luonnossa voi harrastaa, siellä voi rauhoittua ja samalla luonto tuo meille ruoan ja ylläpitää elämää.

— En ehkä päivittäin liiku luonnossa, mutta silloin tällöin kylläkin käyn virkistäytymässä. Tykkään lasten ja perheen kanssa ulkoilla luonnossa ja ihmetellä erilasisia luonnon isoja ja pieniä ihmeitä. Viimeksi viikonloppuna olin lasten kanssa luonnossa kävelemässä metsäpolkua pitkin, Mikko Kallio muistelee.

Sanna Solismaa Mikkelistä kertoo, että hänelle luonto merkitsee ainakin mielenrauhaa ja rauhallisuutta.

Kari Toiviainen

Sanna Solismaa viihtyy luonnossa ja kävelee ja retkeilee metsässä. Hän haluaisi opettaa omat lapsensakin kuuntelemaan luonnon ääniä tai sen rauhaa ja hiljaisuutta.
Sanna Solismaa viihtyy luonnossa ja kävelee ja retkeilee metsässä. Hän haluaisi opettaa omat lapsensakin kuuntelemaan luonnon ääniä tai sen rauhaa ja hiljaisuutta.

— Kun perheessä on kaksi pientä lasta, haluaisin opettaa heillekin kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta ja rauhallisuutta sekä arvostamaan luontoa.

— Luonnosta meillä Suomessa voitaisiin pitää parempaakin huolta. Minusta jo luonnon takia jotkut asiat pitäisi ottaa vakavammin. Luonto on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen. Viihdyn itsekin mielelläni luonnossa kävellen, retkeilen, lenkkeillen tai marjoja poimien. Luonto on minulle tärkeä asia, Sanna Solismaa sanoo.

Kaupunkiluonto riittää

Mikkeliläinen Niila Forsell sanoo, että häntä on enemmän lähellä kaupunkimainen luonto.

Kari Toiviainen

Niila Forsellin mielestä luonnosta pidetään nykyään paremmin huolta kuin aiemmin. Hän sanoo olevansa enemmän kaupunkiluonnon kuin erämaaluonnon ystävä.
Niila Forsellin mielestä luonnosta pidetään nykyään paremmin huolta kuin aiemmin. Hän sanoo olevansa enemmän kaupunkiluonnon kuin erämaaluonnon ystävä.

— En oikeastaan käy retkeilemässä tai samoilemassa luonnossa. Kaupunkiluonto riittää.

— Pidän luonnosta ja kaupungin keskusta-alueen luonto on minulle merkityksellinen. Täällä on vihreää, nurmikkoa, puita ja puistoa siellä täällä. Se on hyvä juttu. Nykyään luonnosta pidetään vähän paremmin huolta kuin aikaisemmin, mutta paremminkin sen voisi meillä huomioida ja tavallaan kunnioittaa luontoa, sanoo Niila Forsell.