Polvivaivat olivat pilata mikkeliläisen Saara-koiran elämän — pelastus löytyi suomalaiskeksinnöstä, josta toivotaan apua ihmisillekin

Osteokondroosi oli viemässä perheen lemmikiltä liikuntakyvyn ja jopa hengen. Askel Healthcaren kehittämä istute auttaa vioittuneita rustoja korjautumaan ja liukenee sitten itsestään pois.

Vesa Vuorela

Anne Tuomela iloitsee, että Saara saa taas viettää täyttä koiranelämää.
Anne Tuomela iloitsee, että Saara saa taas viettää täyttä koiranelämää.

Mikkelin Otavassa asuva Saara on vajaan vuoden ikäinen pirteä hovawart. Nuori koira säteilee ystävällisyyttä kauas ympäristöönsä ja pussailee lähelle menevät. Koiranelämä maistuu.
Viime vuonna oli toisin. Kolmen kuukauden iässä Saaran liikkumisessa alkoi ilmetä vaikeuksia. Kahta kuukautta myöhemmin molempien takajalkojen polvista löytyi osteokondroosi, nivelruston kasvuhäiriö.
Sairaus voi johtaa kivuliaaseen ja peruuttamattomaan nivelrikkoon.
— Kuulimme että jos mitään ei tehdä, nivelrikko voi kolmessa vuodessa ehtiä niin kivuliaaksi, ettei jää muuta vaihtoehtoa kuin koiran lopettaminen, muistelee Saaran omistaja Anne Tuomela.

Tuomela päätti tehdä jotain. Googlaamalla Tuomela löysi suomalaisyhtiö Askel Healthcaren, jolla oli tarjolla täysin uusi keksintö. Yhtiö on kehittänyt istutteen, joka asetetaan tähystysleikkauksessa vioittuneeseen niveleen. Siellä se auttaa uuden ruston kehittymisessä. Työnsä tehtyään biohajoava istute liukenee pois.
— Saara sai istutteet marraskuussa, toiseen polveen kolme kerrosta ja toiseen kaksi, kertoo Tuomela.
Saara oli ensimmäinen koira, jonka polvia uudella keksinnöllä paranneltiin. Muutama muu koira on saanut vastaavat istutteet olkapäihinsä.

Parantuminen on alkanut hyvin

"Kun perheeseen eläimiä otetaan, ne myös hoidetaan"


Kolme kuukautta leikkauksen jälkeen Saara voi mainiosti. Kontrollikäynnillä röntgenkuvat olivat jo osoittaneet, että uuden ruston kehittyminen on alkanut. Alkuun piti ottaa liikunnan suhteen rauhallisesti, mutta kipulääkkeistäkin päästiin eroon varhain.
— Saara olisi ollut kyllä valmis hikilenkille heti ensimmäisen illan jälkeen. Ja muutenkin se on säilyttänyt positiivisen hömppäluonteensa, Tuomela nauraa.
Istute on keksintönä sen verran uusi, että Saara ja muut koirat testaavat sen toimivuutta. Tuomela kuitenkin luottaa siihen, että Saara sai avun pitkäksi aikaa.
— Nivelrikkoa pitää tietysti seurata koko ajan. Näistä vaivoista ei pääse eroon. Mutta nyt asiat ovat kunnossa.

Rakkaan koiran kohtalo askarrutti

Saaran sairaus on perinnöllinen. Siksi koiran vakuutukset eivät korvaa kustannuksia, joita kaikkineen kertyi yli 4 000 euroa. Istutteen osuus Sipoossa eläinortopedi Mikael Moreliuksen klinikalla tehdystä tähystysleikkauksesta oli 800 euroa.
— Siitä on lähdetty, että kun perheeseen eläimiä otetaan, ne myös hoidetaan, sanoo Tuomelan aviomies Kari Lampinen. Saaran kavereita kotona ovat isoveli Semppu, kolme kissaa ja lauma kanoja ja kukkoja.
Lampinen muistelee viime vuoden raskaita aikoja.
— Pahinta oli epätietoisuus. Kun emme vielä leikkaukseen mennessäkään tienneet, tulemmeko koiran kanssa enää takaisin.

Tuomela ja Lampinen ovat puhuneet Saaran polvivaivoista avoimesti. Se ei ole kaikkia miellyttänyt. Joiltakin hovawart-kasvattajilta on tullut nihkeitäkin viestejä.        
— Minä en kuitenkaan halua syyttää ketään enkä mitään. Haluan olla avoin tämän suhteen siksi, että muutkin kuulisivat tällaisesta uudesta mahdollisuudesta auttaa koiraansa, Tuomela sanoo.

Kuin pala kangasta

Saara-koiraa auttanut keksintö saattaa aikanaan auttaa myös nivelrikosta kärsiviä ihmisiä. Viime vuonna perustetun Askel Healthcaren taustalla on muun muassa kudosteknologiaan ja ortopediaan erikoistuneita tutkijoita. Yhtiön tavoitteena on tuoda Copla Scaffold-tavaramerkillä rekisteröity tuote markkinoille.
— Keräämme eläinpotilaiden hoitamisesta dataa. Hyödynnämme sitä prosessissa, jossa tuotteesta kehitetään ihmislääketieteeseen soveltuva, kertoo Askel Healthcaren tekninen johtaja Anne-Marie Haaparanta.

Istutteen materiaali näyttää kangaskuidulta ja tekstiiliä se onkin. Istute soveltuu myös hevosille, mutta isommat asiakkaat joutuvat vielä odottamaan tähystysleikkauksessa käytettävän instrumentin kehittelyä.
Leikkauksessa vioittuneeseen niveleen laitetaan muiden toimien lisäksi istutteet. Ne tukevat vioittunutta kohtaa ja aktivoivat uuden rustokudoksen kehittymistä.
— Tavoitteena on, että rusto korjautuu alkuperäiseen kuntoon eikä uusia leikkauksia tarvita. Nivelen vanhenemista tai muita muutoksia istute ei estä, mutta nivelrikon kehittymistä se voi ehkäistä ja hidastaa, sanoo Askel Healthcaren toimitusjohtaja Virpi Muhonen.

Monia vuosia, miljoonia euroja

Ihmisille suurin apu istutteesta voisi olla alkavan nivelrikon hoitamisessa.
— Nivelrikkoa ei voi korjata. Istutteella voidaan kuitenkin puuttua vaivan leviämiseen ja ehkäistä isommat vauriot, jotka voivat johtaa jopa tekonivelleikkauksen tarpeeseen, Haaparanta kertoo.
Askel Healthcarella on edessään monivuotinen kehitystyö ennen kuin istute hyväksytään ihmislääketieteessä käytettäväksi. Luokan 3 lääkinnällinen laite vaatii CE-merkinnän, joita Suomessa kontrolloi Valvira.
— Turvallisuuden takaamiseksi vaaditaan myös ihmisillä tehtäviä kliinisiä kokeita. Se vie paitsi aikaa, myös muutamia miljoonia rahaa. Siksi valitsimme tien, jossa tuote tuodaan ensin eläinlääketieteen käyttöön. Etenemme hitaasti, Muhonen sanoo.