Lukemiseen yllyttäjä toivoo enemmän aikaa kenttätyöhön — Kirjastonhoitaja Merja Matilainen liimasi pikkutyttönä eräpäiväliuskat omiin kirjoihinsa

Mikkeliläisen kirjastonhoitaja Merja Matilaisen 44-vuotisen työuran aikana tietotekniikka mullisti työnkuvan. Matilaisen mielestä kirjaston pitäisi edelleen perustaa toimintansa rohkeasti kirjan ja kirjallisuuden varaan.

Risto Hämäläinen

Kirjastonhoitaja Merja Matilaisen työhön kuuluu paljon muutakin kuin aineiston järjestelyä. Onnistunut lukuvinkkien antaminen perustuu asiakkaan kuunteluun ja ja kirjallisuuden tuntemiseen.
Kirjastonhoitaja Merja Matilaisen työhön kuuluu paljon muutakin kuin aineiston järjestelyä. Onnistunut lukuvinkkien antaminen perustuu asiakkaan kuunteluun ja ja kirjallisuuden tuntemiseen.

Kirjastonhoitaja Merja Matilainen on Otavan kirjaston koko henkilökunta. Yksin työskentelyssä on varjopuolensa, mutta myös vapautensa. 

Matilaisen 44-vuoden kirjastouran aikana ala on muuttunut suuresti digitaalisuus. Viime elokuussa työnkuva muuttui, kun kirjastosaliin sijoitettiin nuorisotila. Nuorisotyöntekijä on tilassa vain osan ajasta. Muulloin Matilainen vastaa myös nuorisotilan valvonnasta. 

Mikä sai sinut opiskelemaan kirjastonhoitajaksi?

Ikään kuin solahdin alalle. Pääsin ylioppilaaksi kirjoitettuani Kangasniemen kirjastoon töihin, ja ryhdyin sitten opiskelemaan alaa. Kirjasto oli minulle jo lapsena mieluinen paikka, jonne kodista ohjattiin. Minulla on tallessa ekaluokkalaisena saamani joululahjakirja Saunatontun sihukivi. Kannen sisäpuolelle olen liimannut eräpäiväliuskan. Liuskassa oli sarakkeet lainaajakortin numerolle ja palautuspäivälle. Muissa kirjoissani oli samanlaiset liuskat

Millainen on normaali työpäiväsi?

Ei sellaista olekaan. Huomenna päivä alkaa yhdeksältä eskarilaisryhmän vierailulla. Eilen annoin viidesluokkalaisille tiedonhaun opetusta. Päivään kuuluu tietysti rutiinitehtäviä, kuten aineiston järjestelyä, lainausten ja palautusten hoitamista.

Mistä pidät työssäsi eniten?

Saan innostaa asiakkaita lukemaan. Onnistuneella vinkkauksella auttaa löytämään tarinoita ja kokemaan elämyksiä. Useimmiten jokaiselle löytyy kiinnostavaa luettavaa. Siinä auttaa oma kirjallisuuden tuntemus ja kyky kuunnella ihmistä.

Lasten kanssa työskentelyssä on hienoja hetkiä. Esimerkiksi kun pyytää päiväkotiryhmää kuuntelemaan satua silmät suljettuina ja kuvittelemaan itse sen, miltä kaikki näyttää. Sitten sadun loputtua joku enkelikiharainen tyttö pyytää silmät edelleen suljettuna: lue lisää!

Mitä työssäsi vihaat?

En mitään. Iltavuorojen harmittava puoli on se, että joskus sattuu samaan aikaan esimerkiksi kiinnostava konsertti. Vuoron vaihtaminen on vaikeaa, kun tässä yksikössä ei ole työkaveria, jonka kanssa sen voisi tehdä. 

Miten kehittäisit työtäsi ja kirjastoalaa?

Kirjasto pitää pysyä ajassa mukana ja tarjoaa digitaalisia palveluja. Se on tärkeää tasa-arvon kannalta. Toisaalta nykyään tietotekniikan käyttöön opastavat muutkin toimijat. Kirjastot voisivat painottaa taas perusasioita: kirjaa ja lukemaan innostamista. 

Olisi hienoa, jos voisi tehdä enemmän jalkautettua työtä, pakata laukut täyteen kirjoja ja lähteä kentälle vinkkaamaan.