Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yt-neuvottelut päättyivät – Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta keskitetään uuteen yksikköön

Henkilöstömäärän vähentäminen ei ollut neuvotteluiden tavoitteena.

Arkisto

Toimintojen uudelleenjärjestely vastaa Xamkin mukaan entistä paremmin Etelä-Savon ja Kymenlaakson elinkeinoelämän tarpeisiin.
Toimintojen uudelleenjärjestely vastaa Xamkin mukaan entistä paremmin Etelä-Savon ja Kymenlaakson elinkeinoelämän tarpeisiin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun eli Xamkin yt-neuvottelut päättyivät viime perjantaina.

Neuvotteluiden tavoitteena ei ollut henkilöstömäärän vähentäminen vaan toimintojen uudelleenorganisointi. Neuvottelut käynnistyivät marraskuussa ja koskivat 24 työntekijää.

Uudelleenorganisoinnin myötä Pienyrityskeskuksen toiminta Xamkin tutkimusyksikkönä päättyy ja Espoon toimipisteestä luovutaan. Espoon toimipisteessä työskennelleet henkilöt jatkavat entisissä tehtävissään Kouvolan ja Mikkelin kampuksilla.

Xamk perustaa uuden Yrittäjyys ja innovaatiot -yksikön liiketalouden ja kulttuurin koulutusalalle. Yksikköön siirtyy henkilöitä sekä Pienyrityskeskuksesta että yhteisten opintojen yksiköstä. Lisäksi Pienyrityskeskuksen työntekijöitä siirtyy tutkimus- ja kehittämistehtäviin eri tutkimusaloille.

– Uuteen yksikköön keskitetään yrittäjyyden ja yritystoiminnan kehittämisen koulutusta, palveluita sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Muita vastuualueita ovat innovaatiotoiminnan tukeminen ja tutkimustulosten kaupallistaminen, ja lisäksi tullaan panostamaan myös opiskelijayrittäjyyteen ja startup-toimintaan, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen toteaa tiedotteessa.