Varsavuoressa viihdyttiin vuosikymmeniä ja yhdestä sen myöhemmästä asukkaasta tuli pahamaineinen joukkomurhaaja — kerro mikä on sinun Varsavuori-tarinasi!

Mikkelin Möyhentäjä muisteli Varsavuorta jo muutama vuosi sitten. Nyt pyydämme Länsi-Savon lukijoilta hotelli-ravintolaan liittyviä muistoja.

Teuvo Karjalainen

Hotelli Varsavuoreen liittyy monia muistoja.

Mökkireissuilla ohi ajaessani mietin, että koskahan Varsavuoreen saataisiin jotain uutta toimintaa.

Tyhjä aavehotelli näyttää oudolta. Varsinkin kun muistaa, millainen viihteen keskus se aikoinaan oli.

1974 avatusta Varsavuoresta tuli äkkiä Mikkelin ykkösmesta.

Minä pääsin sinne vasta 1980-luvun puolella, mutta muistan kyllä keskustasta Varsavuoreen järjestetyt, ilmaiset taksikyydit.

Oli helppo tehdä lähtöpäätös. Kunhan muisti että paluumatkan pirssikyyti piti maksaa itse.

Kyllä sinne mentiinkin. Yöpöllönä aloittanut ja myöhemmin Pegasoksena tunnettu yökerho oli kolmeen asti auki.

Se toimi jatkopaikkana vielä senkin jälkeen kun Nuijamies ja Pörssi menivät kiinni.

Varsavuoren diskossa vietin ylioppilasjuhlianikin, iltasellaisia.

Viihdeilta oli kokea takaiskun heti alkuunsa. Meille oli perkele varattu se aikuinen ja tylsä tanssiravintola. Vetävämmälle puolelle pääsyn epäsi portsari.

Luokkakaverin kanssa ratkaisimme ongelman kiipeämällä parvekkeita ja terasseja pitkin ulkokautta.

Uuden puvun housunpolvet vähän ryvettyivät. Mutta mitä siitä. Parketti ja diskopallon välke kutsuivat.

Jo ennen omia kapakkavuosiani muistan Varsavuoresta pidetyn paikkakunnan ykkösbileitä.

Vanhempani kävivät siellä monet Villin varsan karnevaalit, Sydänjuhlat ja ties mitkä muut pippalot, joista osalla oli jonkin sortin hyväntekeväisyystarkoitustakin. Niistä kekkereistä puhuttiin ja siellä olivat kaikki.

1980-luku koitui Varsavuoren turmioksi. Aukioloaikojen vapautuminen söi yökerhojen vetovoimaa ja keskustan uudet musiikkibaarit kiinnostivat kapakkakansaa enemmän kuin kieltämättä vähän syrjäinen hotelliravintola.

Vuosikymmenen lopussa päättyi hotellihommakin. Sen jälkeen majoituspuolta ei ole kunnon liitoon saatu, vaikka 1990-luvun lopusta saakka yrittäjiä on ollut useampiakin.

Monen muun kuuluisan mikkeliläisravintolan tapaan Varsavuorikin kuului Matti Blomqvistin yritysryppääseen.

Vuonna 2012 edesmennyt mikkeliläinen ravintola-alan legenda oli tunnettu siitä, että hänen paikoissaan viihtyi niin yleisö kuin henkilökuntakin.

Blomqvistin paikkoja olivat muun muassa Kahveri ja Stoppari, joissa sukupolveni on, vaihtelevalla menestyksellä, opetellut kapakassa olemista.

Matti Blomqvistilta kuulin, mistä hotelli sai nimensä.

Juuret ovat vastarannalla, Salosaaressa. Siellä oli mikkeliläisen perimätiedon mukaan ammoin hevoslaidun.

Hevoset vaeltelivat korkeilla, jyrkillä kallioilla nykyistä hotellia vastapäätä. Paikkaa alettiin kutsua Varsavuoreksi.

Varsavuoren suojissa ehti asua monenlaista kulkijaa. Yhdestä tuli moninkertainen murhaaja.

1990-luvun alussa Varsavuoressa oli Punaisen Ristin pakolaiskeskus. 1992 sinne majoitettiin perheineen muuan Ibrahim Shkupolli.

Kosovosta pakolaisena Suomeen saapunut Shkupolli tuli nopeasti tunnetuksi Mikkelissä. Sutki seuramies liikkui yöelämässä ja teki innolla tuttavuutta naisväen kanssa.

Tarinan loppu oli hirveä.

Mikkelissä alkanut mustasukkaisuuden ja väkivallan leimaama suhde johti siihen, että Shkupolli surmasi uudenvuodenaattona 2009 Espoossa ensin naisystävänsä, sitten neljä tämän työtoveria ja lopuksi itsensä.

Teksti on muokattu Mikkelin Möyhentäjä-kolumnista, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Länsi-Savossa 21.9.2013.