Hallitus korjaa liikenneverkkoja 600 miljoonalla – katso, mitä Etelä-Savo saa!

Kohteiden korjausaikataulut selviävät sen jälkeen, kun ely-keskukset aloittavat niiden suunnittelun ensi viikolla.

Tanja Rihu

Kiepin sillan vuonna 1939 rakennettu holviosa on erittäin huonokuntoinen. Mäntyharjussa sijaitseva maantiesilta sai valtiolta 1,7 miljonaa korjausrahaa.

Hallitus on päättänyt, mitkä ovat valtion 600 miljoonan euron korjausvelan purkurahoituksen käyttökohteet vuosille 2016-2018. Etelä-Savossa Puumalasta Lappeenrannan suuntaan vievän kantatien 62 parannus välillä Huuhkaala-Käyhkää saa neljä miljoonaa euroa.

Tietä myös päällystetään 600 000 eurolla.

Puumalan kunnanjohtajalla Matias Hildénillä ei ole vielä tietoa siitä, milloin korjaus alkaa, mutta hän arvelee, että asia selviää pian.

- Korjauksen tiesuunnitelma on lainvoimainen, joten hanke saataneen tarvittaessa nopeastikin liikkeelle, Hildén sanoo.

Mäntyharjussa korjataan 1,7 miljoonalla eurolla Kiepin silta, jonka vuonna 1939 rakennettu holviosa on erittäin huonokuntoinen.

Voikoskella maantietä 368 Mäntyharjussa korjataan puolella miljoonalla eurolla.

Kangasniemellä korjataan Lapassalmen silta puolella miljoonalla eurolla.

Itä-Suomessa Saimaan kanavan alaportit uusitaan 9,5 miljoonalla eurolla, Karjalan radalla korjataan kolme siltaa 17 miljoonalla aurolla ja Kiteellä parannetaan raakapuuterminaalia 1,7 miljoonalla eurolla.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo