Tilaajalle

Mikkelin lukion Visa Ustinovin odotus palkittiin: "Pääsen tällä todistuksella varmasti sinne, minne haluankin" — Kaksi tuoretta ylioppilasta kertoo tunnelmistaan ja suunnitelmistaan

Kevään ylioppilaskokeiden tulokset julkaistiin keskiviikkona. Seuraavaksi ylioppilailla on edessään töitä, korkeakoulujen hakuja ja asepalveluksen suorittamista.

Silja Viitala

Mikkeliläinen Visa Ustinov on yksi kevään tuoreista ylioppilaista. Ustinov on hakenut useisiin korkeakouluihin ja uskoo arvosanojensa riittävän mieluisiin oppilaitoksiin. Tammikuussa Ustinov lähtee suorittamaan asepalvelusta armeijan varusmiessoittokunnan riveihin.

Mikkelissä asuva ja Mikkelin lukion käynyt Visa Ustinov aloitti ylioppilastutkintonsa suorittamisen jo viime keväänä. Silloin hän kirjoitti yhden aineen, syksyllä kolme ainetta ja tänä keväänä kaksi.