Maakuntamuseon museonjohtaja tutki Ristiinan Astuvansalmen uusimmat ilkivaltateot: "Töherrykset näyttävät liidulla tehdyiltä"

Kalliomaalauksille on myös saatettu tehdä illkivaltaa raaputtamalla.

Timo Marttila

Astuvansalmen kalliomaalaukset kuuluvat Suomen suurimpiin esihistoriallisiin kalliomaalauksiin.
Astuvansalmen kalliomaalaukset kuuluvat Suomen suurimpiin esihistoriallisiin kalliomaalauksiin.

Savonlinnan maakuntamuseon johtaja Martti Koponen arvioi, että Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauksilla viime viikolla tehty ilkivalta on saatu aikaan enimmäkseen liidulla. 

Kalliomaalauksille oli piirrelty asiattomia kuvia.

Kalliomaalauksilla on tehty myös muunlaista ilkivaltaa. Koposen arvion mukaan pari pienempää kuviota on tehty ilmeisesti raaputtamalla.

Maakuntamuseon johtaja, arkeologitutkija Martti Koponen selvittää seuraavaksi onko kyseiset raaputukset tehty nyt vai aiemmin. Apunaan Koponen aikoo käyttää muun muassa valokuvia. 

—Kalliomaalaukset, kuten mutkin muinaisjäännökset, on suojeltu muinaismuistolailla ja kaikenlainen niihin kajoaminen on kielletty, Koponen huomauttaa .

Maakuntamuseon johtaja pesi ilkivaltaisesti tehtyjä töherryksiä vedellä pois. 

—Kohteessa on käytävä uudelleen, jotta pystyy sanomaan tarkempia arvioita kohteen kärsimistä vaurioista. 

Mahdollisista jatkotoimista päättää Museovirasto.