Henkilöauto ajoi ojaan Hirvensalmella — Kuljettaja loukkaantui ja vietiin sairaalaan, kyydissä ollut koira satutti kuononsa

Jaakko Avikainen

Henkilöauto ajoi ojaan Hirvensalmella — Kuljettaja loukkaantui ja vietiin sairaalaan, kyydissä ollut koira satutti kuononsa

Henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan Joutsantiellä Hirvensalmella maanantaina iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Ismo Vihro Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo tiedotteessa, että auto ajautui ojaan kyljelleen. Kuljettaja loukkaantui lievästi ja ensihoito vei hänet keskussairaalaan.

Auto oli menossa Joutsan suuntaan ja se suistui menosuunnassaan vasemmalle puolen tietä. 

Autossa ei ollut muita matkustajia, mutta mukana oli koira, joka loukkaantui myös. Koira satutti kuononsa ja siitä tuli verta, joten koira käytettiin eläinlääkärillä. Jos omistaja joutuu jäämään sairaalaan, eläimelle etsitään väliaikainen hoitopaikka.

Onnettomuus sattui Hurrilantien risteyksen kohdilla.

Pelastuslaitos teki auton virrattomaksi ja ohjasi liikennettä. Hinauspalvelu hoitaa auton pois.

Jos karttaupotus ei näy, katso se tästä.

Uutista on korjattu kello 16.05. Ensitiedon mukan koira ei loukkaantunut.

Luetuimmat

Kommentoidut