1-vuotias Mikkelin Omatori juhlii torstaina — Luvassa on puheita, pullaa ja musiikkia

Omatorilla on Essoten, järjestöjen ja yritysten toimintaa.

Omatorilla on Essoten, yritysten ja yhdistysten palveluita.
Omatorilla on Essoten, yritysten ja yhdistysten palveluita.

Mikkelin torin laidalla sijaitseva Omatori juhlii 1-vuotissyntymäpäiväänsä torstaina 12. syyskuuta.

Omatorilla on Essoten, järjestöjen ja yritysten toimintaa. Essoten tiedotteen mukaan Omatorin toiminta on ollut onnistunutta ja tuhannet ihmiset ovat saaneet tiloissa apua ja ohjausta.

Maalis-elokuussa Omatorin eri tapahtumiin on osallistunut yli 2 600 ihmistä.

Syntymäpäiviä Omatorilla vietetään torstaina kello 12—15. Ensin kuullaan Omatorin toimintaa rakentaneen Jaana Koinsaaren tervetuliaissanat ja sen jälkeen musiikkia, kun Matti and the Boys soittaa ja laulattaa juhlavieraita. Kello 13 tarjolla on pullakahvit ja samalla Omatorin toimijat esittelevät palveluitaan.