Tilaajalle

Korona hiljensi kesälavat – Useilla Mikkelin seudun tanssilavoilla kauden avaus on siirretty loppukesään, mutta uudenlaista toimintaakin lupaillaan

Monet lavaisännät pelkäävät koko kauden olevan menetetty, mutta hallituksen ohjeistuksia odotetaan vielä.

Vesa Vuorela

Huvi- ja tanssikeskus Metsälinnan lavaisäntä ja ohjelmavastaava Petri Tikkanen kertoo, että tällä hetkellä tanssit on peruttu kesäkuun loppuun asti.
Huvi- ja tanssikeskus Metsälinnan lavaisäntä ja ohjelmavastaava Petri Tikkanen kertoo, että tällä hetkellä tanssit on peruttu kesäkuun loppuun asti.

Toukokuun puolivälissä kesälavoilla pitäisi olla jo jonkinlaista toimintaa, mutta koronakevät on sulkenut tanssilavojen portit toistaiseksi.