Ristiinalaisessa kerrostalossa syttyi tulipalo keskellä yötä – Savua tupruttaneesta asunnosta löytyi palanut runkopatja

Palo aiheutti savuvahinkoa huoneistoon ja porraskäytävään.

Onni Ojala

Kerrostalossa olleet ihmiset ehtivät poistua rakennuksesta jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Kuvituskuva.
Kerrostalossa olleet ihmiset ehtivät poistua rakennuksesta jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Kuvituskuva.

Kaksikerroksisessa kerrostalossa syttyi huoneistopalo torstain vastaisena yönä Mikkelin Ristiinassa. Palokunta sai hälytyksen palosta torstaina kello 00.20.

Kallioharjuntiellä sijaitsevan kerrostalon toisen kerroksen huoneistosta tuprusi runsaasti savua porraskäytävään. Kaikki henkilöt, jotka olivat rakennuksessa palon syttymishetkellä, poistuivat talosta omatoimisesti. Viimeiset tulivat ulos palokunnan tullessa paikalle.

Savusukeltajat löysivät asunnosta palaneen runkopatjan.

Kymmenen talossa ollutta aikuista ja kahdeksan lasta kuljetettiin yöpymään muualle. Heistä osa meni ensiksi tarkastettavaksi sairaalaan. Palo ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.

Patjan palo aiheutti huoneistoon merkittävät savuvahingot ja porraskäytävään lievää savuvahinkoa.

Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.