Pitäjänuutiset: Pertunmaan uudeksi kunnanjohtajaksi esitetään Leena Ruotsalaista Kotkasta, hallitus teki päätöksen tiukan äänestyksen jälkeen

Varalle esitetään keskustan Karjalan piirin toiminnanjohtajaa Matti Kuittista Tohmajärveltä.

Kimmo Seppälä

Pertunmaan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uudeksi kunnanjohtajaksi valitaan Leena Ruotsalainen.
Pertunmaan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uudeksi kunnanjohtajaksi valitaan Leena Ruotsalainen.

Pertunmaan kunnanhallitus päätti esittää uudeksi kunnanjohtajaksi Leena Ruotsalaista, kertoo Pitäjänuutiset.

Ruotsalainen on työskennellyt Kotkan kaupungin nuorisotoimenjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Lopullisen valinnan kunnanjohtajasta tekee kunnanvaltuusto, jonka seuraava kokous on 16. joulukuuta.

Kokoukseen oli kutsuttu uudelleen haastateltavaksi Ruotsalainen, keskustan Karjalan piirin toiminnanjohtaja Matti Kuittinen Tohmajärveltä sekä Virpi Launonen. Heistä Mikkelin kirjastotoimenjohtajana työskennellyt Launonen vetäytyi, sillä hänet valittiin Itä-Suomen aluehallintovirasto Avin suunnittelijan virkaan.

Hallitus äänesti Ruotsalaisen ja Kuittisen välillä. Ruotsalainen sai neljä ja Kuittinen kolme ääntä. Hallitus esittää Kuittista varalle.

20 vuotta Pertunmaan kunnanjohtajana ollut Juha Torniainen jäi eläkkeelle marraskuussa.