Enston Mikkelin toiminta uudelle omistajalle

Ensto luopuu teollisesta toiminnasta Mikkelissä, mutta toiminta Tuskussa saa jatkajan.

Jaakko Avikainen

Casemetin hallituksen puheenjohtaja Jukka Kokkonen ja Ensto-konsernin toimitusjohtaja Timo Luukkainen kertoivat maanantaina metallikoteloliiketoiminntaa koskevasta kaupasta.
Casemetin hallituksen puheenjohtaja Jukka Kokkonen ja Ensto-konsernin toimitusjohtaja Timo Luukkainen kertoivat maanantaina metallikoteloliiketoiminntaa koskevasta kaupasta.

Ensto luopuu teollisesta toiminnasta Mikkelissä, mutta toiminta Tuskussa saa jatkajan. Sähkökeskuksia ja metallikoteloita ryhtyy samassa kiinteistössä valmistamaan mikkeliläinen Casemet Oy.
Liiketoiminta ja 120 työntekijän henkilöstö siirtyy kaupassa Casemetin palvelukseen.


Ostajayhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Kokkonen sanoo, että alihankinta Enstolle muodostaa merkittävän osan liikevaihdosta, mutta kapasiteettia on tarkoitus myydä myös muualle ja liiketoimintaa kehittää. Asiakkaat ovat toisia eri teollisuuden alojen johtavia yrityksiä. Sähköverkkojen investointeihin tarvittavat kaapelijakokaapit ovat yksi esimerkki tuotteista.

Casemet on ohutlevyrakentamiseen erikoistunut perheyritys. Samojen omistajien Mikemet Oy on vuosia tehnyt yhteistyötä Enston kanssa.
Ensto-konsernin toimitusjohtaja Timo Luukkainen sanoo, että Mikkelin tehdas on kiinnostanut useita ostajia. Pitkään jatkuneen yhteistyön aikana syntyi kuitenkin luottamus paikallista tahoa kohtaan.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.