Tilaajalle

Mikkelipuisto pettyi mutta jatkaa toimintaansa — Taloutta painaa palvelurakennusinvestointi, mutta muuta velkaa ei ole

Mikkelin kaupungin kanta Mikkelipuiston suunnitelmaan oli yllätys yhdistykselle. Toimintaa kuitenkin jatketaan omin voimin. Puistoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja sen sijaan jätti paikkansa tiistaina.

Jaakko Avikainen

Mikkelipuiston toiminnanjohtaja Heidi Kelho sanoo, että toisaalta koko tilanne on nyt pakottanut arviomaan asetelmia kriittisesti. — Siten se poikii hyvääkin, toiminnan kehittämisen kautta, tuumi Kelho.

Mikkelipuiston toiminnanjohtaja Heidi Kelho sanoo olevan pettynyt Mikkelin kaupungin päätökseen, jonka mukaan kaupunki ei aio lähteä puiston vetovastuuseen.

Luetuimmat