Mikkelin entinen kaupunginpuutarhuri Viljo Muuronen menetti yllättäen rakkaan vaimonsa: "Minulta puuttuu vähintään puolikas — omaa elämää ei voi pysäyttää suruun"

Eläkkeellä oleva Viljo Muuronen kaipaa rakasta Tytti-vaimoaan, jonka kuoleman diagnoosi tuli täysin yllättäen. Kotisaattohoitajasta tuli avioparille korvaamaton tukipilari viimeisinä aikoina.

Vesa Vuorela

Tytti ja Viljo Muuronen viettivät yhdessä perhe-elämää samassa omakotitalossa noin 36 vuotta. Naimisissa he olivat lähes 45 vuotta.
Tytti ja Viljo Muuronen viettivät yhdessä perhe-elämää samassa omakotitalossa noin 36 vuotta. Naimisissa he olivat lähes 45 vuotta.

Mikkelin entistä kaupunginpuutarhuria Viljo Muurosta, 67, kohtasi suuri suru viime syksynä.

Elokuun loppupuolella hänen vaimonsa Tytti Muuronen kävi ensimmäisen kerran lääkärissä särkevien jalkojen vuoksi.

Tytti Muuronen oli elänyt terveellisesti, ja hän oli hyväkuntoinen. Viime kesänä perhe oli matkalla Etelä-Euroopan helteessä. Aamuisin vaimo oli ensimmäisenä menossa joka paikkaan.

— Tuolloin lääkäri antoi vaimolle voimakasta särkylääkettä lihaskipuun, aviomies kertoo.

Syyskuun 4. päivänä vaimo hakeutui lääkärin vastaanotolle sietämättömien vatsakipujen vuoksi. Kun vaimosta ei kuulunut, Viljo Muuronen alkoi soitella perään. Hänet ohjattiin osastolle.

— Paljastui pahin mahdollinen, niin kuin vaimoni itse sanoi.

Lisätutkimuksia tehtiin sairaalassa muutama päivä.

— Kun lähdimme sairaalasta, saimme käteen paperin, jossa luki, että vaimollani on elinaikaa enää muutamasta viikosta kuukauteen. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin kipulääkitys.

"Se oli shokki"

Sairaalassa pariskunta tapasi kotisairaalan hoitajat ensimmäisen kerran. Heidän lisäkseen sosiaaliohjaajat kertoivat tulevista käytännöistä, antoivat vinkkejä arkeen ja tarjosivat keskusteluapua.

Lääkärin kanssa keskustelu jäi kuitenkin puuttumaan. Muurosella oli mielessään monta kysymystä.

— Ihmetytti, miten myöhäisessä vaiheessa vaimoni oireet ilmenivät. Olisiko jotain voinut tehdä? Miksi ei huomattu ajoissa? Kun tietoa ei osannut kysyä, sitä ei saanut — oli vain se karun totuuden paperi.

Suolistosyöpä oli levinnyt maksaan ja kaikkialle sisäelimiin. Tytti Muuronen oli realistinen. Hän ei uskonut ihmeisiin.

— Kun kävimme pankissa, vaimoni kertoi virkailijalle avoimesti kuolevansa kohta. Sisaruksilleen hän kirjoitti kirjeen.

Viljo Muuroselle diagnoosi oli odottamaton isku sydämeen.

— Se oli shokki. Ei tällaiseen voinut mitenkään valmistautua tai varautua.

"Saattohoitokäynti ei voi olla pikakäynti"

Muuronen katsoi päivä päivältä, kuinka hänen vaimonsa hiipui pois.

— Vaimoni toivomus oli viettää viimeiset ajat kotona. Jossain vaiheessa ajattelin, onko pakko siirtyä laitoshoitoon, mutta halusin toteuttaa vaimoni viimeisen toiveen, Muuronen sanoo.

Terveydenhoitaja Siru Kuusela toimi Muurosten omahoitajana. Muurosen pariskunnalle omahoitajasta tuli tärkeä tukipilari.

— Kävin perheen luona heidän tarpeidensa mukaan. Aluksi kerran viikossa, viimeisinä aikoina joku meistä hoitajista kävi kaksi kertaa päivässä.

Vesa Vuorela

Essoten kotisairaalan terveydenhoitaja Siru Kuusela (vasemmalla) ja sairaanhoitaja Heli Lähde toivoisivat lisää lääkäriresurssia kotisaattohoitoon.
Essoten kotisairaalan terveydenhoitaja Siru Kuusela (vasemmalla) ja sairaanhoitaja Heli Lähde toivoisivat lisää lääkäriresurssia kotisaattohoitoon.

Muuronen on kotisaattohoitajille kiitollinen tuesta.

— Olisin kokenut syyllisyyttä, jos en olisi voinut olla mukana tarjoamassa vaimolleni kotisaattohoitoa. Luonamme käyneet hoitajat olivat ihmisinä läsnä lopullisessa tilanteessamme.

— Tarvitsin henkistä kohtaamista — kipulääkkeiden antaminen nopeasti ei riittänyt. Jos hoitaja olisi lähtenyt kiireellä, siitä olisi tullut paha mieli. Saattohoitokäynti ei voi olla pikakäynti.

"Hän ei katsonut taaksepäin"

Kaksi viimeistä viikkoa Tytti Muurosen elämästä kului nopeasti.

— Hän oli täysin toisten armoilla ja tarvitsi kaikkeen apua. Auttaminen oli fyysisesti raskasta.

Aviomiehen mukaan Tytti Muuronen ei ollut katkera.

— Hän ei syyttänyt ketään eikä jossitellut. Hän ei katsonut taaksepäin, Viljo Muuronen muistelee.

— Kerran havahduin siihen, kun vaimoni kysyi sängyssä, tietävätkö kaikki. Kun kysyin, että mitä niin, hän vastasi: Sen, että kuolen kohta.

"Olen ollut aika pienen osan elämästäni yksin"

Tytti Muuronen kuoli 70-vuotiaana lokakuun 3. päivä. Aviomies muistaa, kuinka hänet haettiin illalla pois.

— Hänet laitettiin muovikääröön ja vedettiin liinoilla tiukasti kiinni paareihin kuljetusta varten. Tuli sellainen olo, että hänen ruumiinsa vietiin kuin mikä tahansa tarpeeton tavara pois. Se tuntui karulta.

Viljo ja Tytti Muuronen ehtivät olla naimisissa melkein 45 vuotta. He viettivät yhdessä perhe-elämää samassa omakotitalossa noin 36 vuotta.

Hautajaisiin saakka Muurosella riitti tekemistä. Nyt tilanne on hänelle vieras.

— Olen ollut aika pienen osan elämästäni yksin. Monet arkiasiat hoituivat niin, että kummallakin oli oma roolinsa. Kaipaan myös hänen läheisyyttään. Nyt ei ole enää kotona ketään, kenen kanssa keskustella.

— Mitä tahansa tekee, mukavampi sitä on tehdä yhdessä toisen kanssa kuin yksin. Minulta puuttuu vähintään puolikas, Muuronen sanoo ääni särkyen.

"Mikä on optimiaika elämälle?"

Vaimonsa menetyksen myötä elämän ja kuoleman kysymykset tulivat lähelle Muurosen elämää.

— Elääkö sitä 30 vai 70 vuotta — mitä siitä jää lopulta käteen? Mikä on optimiaika elämälle? Mikään ei takaa ikuista elämää. Niin kuin autoa, ihmistä ei voi purkaa osiin ja vaihtaa niitä uusiin.

— En halua jäädä yksin murehtimaan neljän seinän sisälle, vaan olen lähtenyt ulos liikkeelle ja jatkanut arkea eteenpäin. Ei ole olemassa mitään muuta vaihtoehtoa — omaa elämää ei voi pysäyttää suruun.

Hoitaja Kuusela tapasi Viljo Muurosen vaimon hautajaisten jälkeen. Miehellä on edelleen lupa soittaa hoitajalle milloin vain.

— Jonakin päivänä me kaikki kuolemme, mutta kaikkina muina emme, Kuusela muistuttaa.

Uusimmat uutiset