Mikkelin torin luistelukenttä avataan maanantaina naamiaistunnelmissa

Naamiaisten lisäksi lapsille ja nuorille järjestetään korttelikiekkopeli.

Se olisi lauantaina välillä pipolätkän paikka.

Mikkelin torin luistelukenttä avataan ensi viikon maanantaina.

Kello 18 alkavat avajaiset vietetään naamiaistunnelmissa.

- Avajaisiin voi pukeutua naamiaisasuun, vaikkapa prinsessaksi tai prinssiksi. Ja ei huolta, jos omaa pukua ei ole, Satutalo Vekkulinnasta tuodaan erilaisia rooliasuja lainaksi, Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n toiminnanjohtaja Tiina Maczulskij

Maczulskij suosittelee ottamaan avajaisin mukaan luistimien lisäksi myös liukurit, sillä torin jääliukumäet ovat loistavassa kunnossa.

Mikkelin alueen harrasteliigat ry (MAHL) järjestää luistelukentällä lapsille ja nuorille korttelikiekkopelin, johon tulee ottaa mukaan oma kypärä ja maila.

Kentälle tuodaan myös viime vuonna Toimintakeskus ry:n kanssa yhteistyössä toteutetut luistelukelkat. Lapsille on luvassa kasvomaalausta ja jäällä nähdään myös erilaisia maskotteja, muun muassa Mikke Nalle.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Mikke ry, Mikkelin Latu, Satutalo Vekkulinna, MAHL ja monet yhteistyötahot.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo