Tuomas Hoikkala suojeli saaren omaa ja Suomen syntymäpäivää juhlistaakseen — koskemattomasta Varissaaresta tuli luonnonsuojelukohde, katso kuvat

Mäntyharjulaisen taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Hoikkala sai idean nimikkoalueesta Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjasta.

Varisssaaren alue jää siihen tilaan kuin se muuttamishetkellä on. Jokamiehenoikeudet säilyvät saarella.

Mäntyharjulaisen taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala on perustanut luonnonsuojelualueen Jaalaan. Hoikkala perusti alueen 60-vuotispäiväänsä juhlistaakseen.

Hän täyttää 60 vuotta 15. syyskuuta.

Jaalan Huhdasjärven kylässä, Mäntyharjuntien varressa sijaitsevan Iso Lahnajärven Varissaari muutettiin maanantaina 11. syyskuuta luonnonsuojelualueeksi. Kaakkois-Suomen ely-keskuksen metsätalousinsinöörin Pekka Jokisen mukaan Varissaaren luonto on koskematon.

Maasto on osittain kallioista, runsaspuustoista ja mäntyvaltaista. Kasvava puusto on monimuotoista ja osittain kelottunutta. Laaja ja paksu sammalpeite on kasvanut osittain jyrkänteiselle kallioalueelle.

— Suojelualueeksi muuttaminen tarkoittaa, että kaikki metsätaloudellinen toiminta päättyy. Alue jää siihen tilaan kuin se muuttamishetkellä on. Jokamiehenoikeudet säilyvät saarella.

Jokisen mukaan suojelun tarkoituksena on maisemakuvan ja arvokkaan luontokohteen säilyminen tuleville sukupolville nykymuodossaan. Luonnonsuojelualueen virallinen nimi on Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon luonnonsuojelualue I.

Idea nimikkoluonnonsuojelualueeseen syntyi Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjasta, joka kutsuu maanomistajia perustamaan yksityisiä luonnonsuojelualueita Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Taidekeskus Salmelan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon ja perustaja, konsuli Tuomas Hoikkala omistaa saaren. Suojelupäätös on hänen lahjansa itsenäiselle Suomelle.

— Varissaaren muuttaminen suojelualueeksi on ollut jo pitkään mielessäni. Saaren luonto on uskomattoman kaunis. Saarinäkymä avautuu parhaiten Lahnavuoren huipulta tai veneillessä Iso Lahnajärvellä.

Hoikkalan mukaan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon tavoitteena on edistää luonnonsuojelua ja hankkia tulevaisuudessa lisää uusia, merkittäviä luontokohteita.

— Saatamme hakea myös muille luontokohteille muutosta luonnonsuojelualueeksi.

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo aikoo järjestää luontoaiheisia näyttelyitä entisessä Vuohijärven kirkossa.

Elina Iiskola, Tiina Knaappila

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo