Kommentti: Mikkelin asuntomessualueelle rakennettiin upea leikkipuisto muutamalle lapselle - Tupalassa ja Savisillassa yli 800 lasta odottavat omaansa

Seuraavaksi Mikkelin kaupunki voisi rakentaa ulkoilupaikkoja sinne, missä lapsiperheet asuvat, kirjoittaa Marika Lehto.

Risto Hämäläinen

Marika Lehto

Kysyy keneltä tahansa lapsiperheeltä, Kirkonvarkauteen asuntomessualueelle rakennettu leikkipuisto on Mikkelin paras.
Hienoa sinänsä, mutta seuraavaksi ulkoilupaikkoja voisi rakentaa sinne, missä lapsiperheet asuvat.

Kirkonvarkauteen rakennettiin tässä vaiheessa kolmisenkymmentä taloa, joissa monessa ei asu yhtään lasta.
Toisaalla 2000-luvun asuinalueilla Savisillassa ja Tupalassa asui vuoden 2015 lopussa yhteensä yli 800 alle 15-vuotiasta. Uusimpia tilastoja odotellaan, mutta määrä tuskin laskee.

Tupalaan on odotettu vuosia isompaa kaupunginosaleikkipuistoa. Sellaista luvattiin Mikkelin vuosien 2015—2025 leikkipaikkaohjelmassa myös Rantakylään ja Tuskuun.
Rantakylässä alle 15-vuotiaita oli vuonna 2015 yli 1 000 ja Tuskussakin 264.
Lapsia on paljon myös Tuppuralassa (432), Peitsarissa (429) sekä Launialassa, Moisiossa ja Lehmuskylässä (jokaisessa yli 250).

Tiedetään, ennen vanhaan leikittiin metsässä kävyillä paljain jaloin. Mutta jos nykyään on fyrkkaa rakentaa upea kiipeilytyylinen leikkipuisto muutamille ja tuleville lapsille, niin rahaa on oltava myös alueille, joilla jo asuu satoja lapsia.

Aina käytössä ei ole autoa. Itsenäisesti liikkuvat lapset eivät pääse kotoa kauaksi, eikä heille riitä liukumäki.
Hyvään elämään tarvitaan kaupungilta muutakin kuin tontti.

Marika Lehto
@lansi-savo.fi

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo