Kotialbumeissa kuvia tanssilavoilta? — Englantilainen valokuvaaja kokoaa tanssiperinteestä valokuvakokoelmaa

Suomalaiset sukujuuret houkuttelivat rock- ja metallibändeihin keskittyneen valokuvaaja Sanna Charlesin Savoon tallentamaan katoavaa tanssiperinnettä.

Jaakko Avikainen

Metsälinna on tanssilavoista Sanna Charlesille rakkain. — Projektin myötä kuulen myös musiikkia, jota en muuten kuulisi, hän kertoo. Topi Sorsakoski ja Matti ja Teppo ovat jo tulleet tutuiksi.

Elokuun aikana tanssilavoilla voi törmätä englantilaiseen valokuvaaja Sanna Charlesiin, joka tallentaa paritanssin perinnettä sekä tanssijoita filmikameran takaa.
Projektin ensimmäiset kuvat otettiin kesäkuussa, ja nyt Charles on palannut toiselle kuvausmatkalleen Savoon noin kuukauden ajaksi.
— Meillä ei ole Englannissa mitään vastaavaa. Haluan dokumentoida tätä perinnettä, sillä minusta ihmisten välinen intiimiys heidän tanssiessaan on todella kiinnostavaa. Usein virheellisesti ajatellaan, että suomalaiset olisivat jotenkin kylmiä, Charles kertoo.
Suomalaisen äidin kautta tanssilavat tulivat Lontoossa asuvalle Charlesille tutuiksi jo nuorena, kun perhe vietti kesälomat mökillä Ristiinassa.
— Olen käynyt isoisäni kanssa lavatansseissa, mutta minusta tuntuu, että astuin siellä vain hänen varpailleen, Charles nauraa.
— Rakastan tanssia, mutta ajatus vieraan ihmisen kanssa tanssimisesta kauhistuttaa minua. Siksi yritän ymmärtää sitä.

Ihmiset ovat ottaneet kameran kanssa liikkuvan Charlesin lavoilla hyvin vastaan. Osa on innostuneita, osa ujompia, mutta monet ovat yllättyneet siitä, että potrettiin suostuessa valokuvan saa myös omaksi.
— He ovat ihan ihmeissään, että onko valokuvan ottaminen ilmaista. Mutta hehän auttavat minua! Charles toteaa.
Ajatus siitä, että myös kuvattaville jää tilanteesta muisto, jonka voi vaikka ripustaa seinälle, tuntuu mukavalta.
Kasassa on nyt parikymmentä potrettia. Tarkoitus on kerätä niin monta kuin suinkin mahdollista.

Katoamassa oleva perinne mietityttää valokuvaajaa. Lavatanssipaikoissa ja -musiikissa on aivan omanlainen tunnelmansa.
— Tilat ovat todella kauniita ja laulajat upeita. Siinä on jotain, mikä pitäisi muistaa. Toivon, että projektin kautta olisi mahdollista saada tätä kulttuuria julki ja myös uusia ihmisiä mukaan.
Tavoitteena on jatkaa projektia myös ensi kesänä. Tulevaisuudessa luvassa on ehkä kirja tai valokuvanäyttely.
— Tällä hetkellä tarvitsisin apua paikallisilta. Jos kellään on lavatansseista kuvia, uudempia tai vanhoja, joita voisin käyttää projektissa, se olisi todella hyödyllistä.
Eri aikakausilta olevat valokuvat toisivat projektiin mukaan tanssikulttuurin muutoksen.
— Ne voivat olla digitaalisessa muodossa tai ihan fyysisiä valokuvia, joista voin ottaa kopion.
Charlesin voi tavata tanssilavoilla syyskuun alkuun asti.
— Minuun voi ottaa yhteyttä, jos on kiinnostusta osallistua projektiin millään tavalla, hän summaa.

Sanna Charles vierailee aikataulunsa mukaisesti ainakin:
Hiihtomäen lavalla Mikkelissä pe 18.8.
Nurmaan lavalla Mäntyharjussa la 19.8.
Metsälinnassa Ristiinassa su 20.8.
Krouvin lavalla Hartolassa pe 1.9.
Valokuvia, muistoja ja kyselyjä projektiin liittyen voi lähettää osoitteeseen sannalcharles(at)gmail.com

kia.toivanen@lansi-savo.fi